Kuutamoyössä jalkani kantavat minua ja lastani
kuljettavat kodin hiljaisessa maailmassa.
Kirkassilmä, nukkaposki lepää sylissäni
liikumme verannalle
hopeisten ikkunoiden ääreen.
Lapseni, tuolla on Kuu. Mennäänkö sinne?
Askeleemme olisivat kevyitä, jalkamme leijuisivat, minun jalkani ja sinun.
Kirkkomaalla lyijynraskaat jalkani
kuljettavat hopeisten puiden varjossa.
Äiti, en sinua jaksa saattaa.
Itku jähmettää mielen, puuduttaa jalkani.
Äiti, kantaisitko minua? Mentäisiin Kuuhun.
Askeleemme olisivat kevyitä, jalkamme leijuisivat, minun jalkani ja sinun.
Äiti, äiti, äiti, sinun jo leijuvat.
Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi, nimimerkilläsi tai puumerkilläsi. Kommenttisi tulee suoraan minulle, sen jälkeen julkaisen halutessasi sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.
Arvostan kommenttiasi! 💕
Kuu lumoaa, varsinkin täysikuu. Ei ihme että täydenkuun öinä ei nuku hyvin. Pienenä alakoululaisena luin tietosanakirjasta avaruudesta, se kiinnosti kovasti. Muistan, kun yhtenä täydenkuun iltana näin ensi kertaa kuun uusin silmin – taivaankappaleena. Näin sen kraaterit ja tasangot ja koko kolmiulotteisuuden. Mietin miltä tuntuisi, jos Maata kiertäisi useampikin Kuu. Jollakin Kuulla olisi vielä renkaita kuten Saturnuksella. Silloin tajusin avaruuden äärettömyyden ja oman ymmärryksen rajallisuuden. Kymmenien vuosien jälkeenkin ymmärrän siitä yhtä vähän. Lumouduin tarinastasi uudelleen.
Kiva muisto lapsuusajoilta! Avaruus on niin ääretön, että sitä ei kykene hahmottamaan. Lapselle se on jotain käsittämätöntä ja abstraktia. Konkreettisena hän näkee kuun, tähdet ja auringon ja rakentaa niiden varaan tarinoita.
Kuu on kiehtova ja lumoava. Täysikuu saa aikaan joillekin unettomuutta ja levottomuutta. Muistan lukeneeni, että jos ennen muinoin teki rikoksen täydenkuun aikaan, tuomiota lievennettiin, koska ajateltiin kuun vaikuttaneen tekoon. 😅