Poika herää lokkien kinasteluun. Hän vilkaisee ulos aitan ikkunasta. Sää on täsmälleen sopiva veneiden uittamista varten: tuuli puhaltaa kevyesti lounaasta, pilvet ovat harsoisia. Hän juoksee pihan yli tupaan tekemään eväsleipiä. Äiti kolistelee makuukamarissa ja tulee ovelle mattokäärö kainalossa.

– Muistathan, että tänään on perjantai. Otat sitten likan mukaasi ulos. Laitoin jo rattaat portaiden juurelle.

Leipäveitsi pojan kädessä pysähtyy keskelle limppua. Tänään on perjantai! Äiti siivoaa, koska isä tulee viikonlopuksi kaupungista saareen. Perjantaisin poika vahtii pikkusiskoa, koska äiti ei ennätä.

– Äiti, tänään mennään poikien kanssa Kirnuniemeen uittamaan uusia laivoja. Niitä, joita eilen väsättiin. Ei sinne voi likkaa ottaa. Ei sinne edes pääse rattailla.

– Menet sitten maanantaina uittohommiin. En minä tästä muuten selviä, hyvä lapsi. Tiedät, että valmista on oltava ennen isän tuloa.

Kyllä poika tietää.

Viikolla poika kulkee vapaana. Hän herää, kun aurinko on vain vähän ylhäällä. Kulkee saaren ympäri, saaren poikki ja saareen sisään. Hän tuntee jokaisen kallionkielekkeen, jokaisen veden alla lymyävän kiven ja parhaat kaarnaveneiden uittopaikat. Hän tietää, missä mustikat piilottelevat. Hän syö, kun on nälkä. Ei äiti poikaa ruoka-ajoilla rajoita. Äiti ja likka elävät kesätahdissa hekin. Nauravat. Keräävät kiviä, kutittelevat kaislan kärjellä toisiaan. Nukkuvat, kun päivässä väsyvät.

Perjantaina havahdutaan. Arjen vapaus vaihtuu viikonlopun sanelemaan rytmiin. Isän rytmiin. Perjantaina siivotaan, laitetaan ruokaa, leivotaan. Odotetaan, kun vuoromoottori tuo isän ja aletaan viettää kesää. Silloin isä kiirehtii venerannasta pihalle, harppoo taloon sisään, asettaa salkkunsa eteisen kaappiin, vaihtaa kengät kuluneisiin puolirajoihinsa ja lähtee kierrokselleen.

Pekkolan venekuurilla käydään katsomassa vanhan Simon nuottasaalista, sitten kierretään Kirnuniemi ympäri, Pirunkalliolla haistellaan tuulen suuntaa. Poika kulkee vierellä, kuuntelee, kuinka isän kaupunkikieli vaihtuu saaren kieleksi. Puhuu tuulen iilistä, selittää saaren kollaamisen, neuvoo, miten pahat matalat luovitaan. Poika nyökkää, tietää kyllä. Vielä kierretään Kylänlahti ja istutaan hetki vierekkäin kirkon rappusilla. Tervattujen portaiden haju sekoittuu isän kaupunkipaidan hajuun.

Pikkusiskon kitinä havahduttaa pojan. Iltapäivä on kääntymässä iltaan. Tuuli on aamusta voimistunut. Äiti näyttää kiirehtivän saunalta tupaan, liikkuu ripein askelin, on ehdittävä saada kaikki valmiiksi. Poika työntää rattaita epätasaista kylätietä pitkin kaupan mäelle. Sieltä näkee hyvin, milloin vuoromoottori säksättää salmen suusta sisään.

Mäen päällä poika pysähtyy hengähtämään. Pikkusisko ei pidä seisahtaneista rattaista, alkaa rytkyttää ja keikuttaa itseään. Vielä ei saarelaisia ole kerääntynyt alas kaupan laiturille. Pian tulisivat katsomaan, keitä vene toisi.

Vain Ile ja Hantta istuvat alhaalla rantakivillä, roikottavat jalkojaan rantavedessä. Koko päivän ovat olleet uitossa. Poika huutaa heille mäeltä, mutta tuuli nappaa äänen. Hän nostaa molemmat kädet ylös ja huutaa uudelleen. Silloin rattaat lähtevät vierimään kohti venelaituria. Mäki jyrkkenee alaspäin mentäessä, rattaiden vauhti kiihtyy. Likka parahtaa itkuun. Poika juoksee perässä huuto jähmettyneenä kurkkuun. Tuuli kuljettaa pikkusiskon itkun väärään suuntaan, pois uittopoikien ulottuvilta.

Poika ehtii laiturille juuri, kun rattaat häviävät laiturin päästä mereen. Hän juoksee, syöksyy veteen likan perään. Veden alla hän näkee pikkusiskon istumassa alas vajoavissa rattaissaan, puristaa tiukasti käsillään etureunasta.

Siskon vaaleat hiukset leijuvat pystyssä kuin vesikasvit. Hän katsoo poikaa suoraan silmiin. Renkaat tömähtävät pohjaan ja alkavat painua syvemmälle pehmeään mutaan. Poika tarttuu siskoa vesikasvihiuksista ja alkaa polkea vettä. Sisko ei keikuta itseään, hän on kevyt kuin sudenkorento.

Poika kauhoo toisella kädellä vettä, tarpoo molemmilla jaloilla kohti ylhäällä heijastuvaa valoa. Kun he pulpahtavat pintaan, Ile ja Hantta kurkottavat korkealta heitä kohti. Hiuksista uittavat heidät laiturin viertä rantaa kohti.

Rannassa kivet kolhivat pojan polvia, kun hän pyrkii tytön kanssa kuiville. Likka on ääneti, hieman vapisee. Poika istuu rantakivelle, puristaa pikkusiskon syliinsä ja alkaa hiljaa keinuttaa. Märistä vaatteista vesi valuu rannan pikkukiville ja siitä takaisin mereen. Likan hiukset tuoksuvat vedenaliselle, pää painuu pojan rintaa vasten. Venettä vastaan tuleva väki kerääntyy laiturille, jotkut vilkaisevat ohimennen kivellä istujia.

Poika kuulee vuoromoottorin ajavan salmen suusta sisään. Hän tietää isän seisovan etukannella muiden joukossa. Kohta kiinnittyisivät laituriin.

Poika kuiskaa likan korvaan: – Ei hätää, juuri ehdittiin valmiiksi!

Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi tai nimimerkillä. Kommenttisi tulee suoraan minulle, vasta sen jälkeen julkaisen sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.