Kirsi piteli kädessään hammaslankarasiaa. Ei, tänä aamunahan oli hammastikkujen vuoro. Hän avasi peilikaapin ovet uudelleen, otti hammastikkurasian ylähyllyltä ja siirsi hammaslankarasian sen tilalle odottamaan huomisaamua. Hän ihmetteli huolimattomuuttaan. Ajatukset olivat harhailleet levottomana heräämisestä alkaen. Aamu maistui ja tuoksui oudolta. Hän oli unohtanut myslin jugurtistaan. Kahvista oli tullut liian mustaa. Vieraan tuntuinen aamu ahdisti. Kiusaantuneena Kirsi ravisteli itseään peilin ääressä, mutta varoi juuri muotoiltua kampaustaan.
Ennen hammastikkurasian avaamista Kirsi irvisti hampaillaan peilikuvalleen ja tarkisti, oliko tehnyt pesun riittävän tarkasti. Kun hän avasi rasiaa, se luiskahti hänen käsistään lattialle. Kansi ponnahti auki ja Kirsi jäi epäuskoisena tuijottamaan kymmeniä pieniä ja kirkkaita helmiä, jotka pomppivat kaikkialle kylpyhuoneen lattialla.
Hän nosti tyhjän rasian käteensä ja käänteli sitä. Se oli täsmälleen samanlainen kuin aina, tätä merkkiä hän oli käyttänyt jo vuosia. Häkeltyneenä hän kyykistyi ja otti yhden helmen sormiinsa. Se oli kova ja tuntui viileältä. Kun sitä hieroi sormenpäillä, se lämpeni ja pehmeni. Kuului kevyt poksahdus, kun helmi puhkesi. Kirsin sormet kuumenivat ja huumaava tuoksu levisi kylpyhuoneeseen.
Lamaantuneena hän polvistui lattialle ja hengitti vain nenän kautta saadakseen kaiken tuoksun aistituksi. Hän sulki silmänsä ja istui alas nojaten suihkukaapin seinään. Taivaallisen raukea olo levisi Kirsin kehoon. Hän tunsi jumalaisen sykkeen varpaissa saakka. Silmät suljettuina hän nuuhki sormiaan yhä uudelleen ja uudelleen, sitten jo nuolaisi. Tuoksu katosi.
Kirsi aukaisi silmänsä hämmentyneenä, katseli ympärilleen, tunnusteli kehoaan. Hän pelkäsi. Varoen hän poimi lattialta uuden helmen, hieroi ja lämmitti sitä hellästi, kunnes tuoksu vapautui pehmeästi poksahtaen. Kiihottava lämpö kiihdytti hengityksen, sieraimet värisivät, suu kuivui. Kirsi varoi viemästä sormiaan lähelle suuta, mutta kiusaus oli ylitsepääsemätön. Outo kiihko valtasi hänet. Hän hieroi, haisteli, nuuhki ja nuoli. Hän konttasi ja ryömi hamuten helmiä pesukoneen alta, wc-istuimen takaa ja maton poimuista. Hänen selkänsä kiilteli hiestä, polvet olivat hankautuneet punaisiksi ja hiukset roikkuivat märkinä ja sotkuisina kasvoilla.
Puhelimen ääni kuului jostain kaukaa. Kirsi makasi voipuneena kylpyhuoneen lattialla. Helmiä oli vielä jäljellä, mutta hänen kätensä eivät jaksaneet ojentua niitä keräämään.
Kaukaa mielen syvyyksistä nousi tarve ponnistautua ylös. Hänen ei kuulunut olla tässä. Hänen ei kuulunut olla tällainen. Istumaan päästyään Kirsi oikoi hiuksiaan. Hän nuuhkaisi varoen sormiaan. Hajuaisti ei reagoinut. Hän kömpi ylös varoen astumasta helmien päälle ja hoippui olohuoneeseen. Vapisevin käsin hän tarttui puhelimeen ja kuiskasi nimensä.
– Mitä sinulle on tapahtunut? Olet myöhässä! Sinä et ole koskaan myöhässä! Oletko sairas? työkaveri hätäili puhelimessa.
– En osaa selittää, ei sitä oikeasti tapahtunut, Kirsi sopersi.
– Mitä ei tapahtunut? Tarvitsetko apua?
– Joitakin siellä vielä on. Haluan niitä, mutten uskalla edes lähestyä, Kirsi nyyhki ja vei sormensa suuhun.
– Älä tee mitään, istu rauhassa ja odota. Lähden tulemaan sinne.
Kylpyhuoneen avoin ovi näkyi olohuoneeseen. Kirsin oli päästävä suihkuun, hiki oli kuivunut tahmeaksi kerrokseksi iholle. Hän kulki kohti kylpyhuonetta, pysähtyi ovelle ja silmäili lattiaa. Yksi helmi oli pyörinyt kynnyksen listan alle, se oli helppo ohittaa. Kirsi nosti maton ja ravisteli sitä varoen. Kaksi rapsahdusta kuului ja helmet vierivät kaapin alle. Suihkukopissa niitä ei ollut. Kirsi seisoi kuuman suihkun alla ja hankasi itseään puhtaaksi. Sormet hän harjasi yksi kerrallaan kynsiharjalla. Suihkusaippua tuoksui viileältä ja tutulta. Vapina alkoi helpottaa, elämän vakaus palata.
Kun ovikello soi, Kirsi oli jo valmiina lähtöön. Viileänä, asiallisena ja lähes vakaana hän avasi oven ja päästi hätääntyneen työkaverinsa sisään.
– Kyllä pelästytit minut! tämä sanoi. – Niin tasainen kun aina olet, mutta nyt puhuit ihan outoja.
– Ei tässä mitään. Olen ihan kunnossa. Autatko kuitenkin tuolla kylpyhuoneessa, selkäni ei oikein taivu, pyysi Kirsi. – Poimisit helmet, jotka vierivät aamulla kaapin alle. Helminauhat ovat surkeaa tekoa nykyisin.
Kollega polvistui lattialle ja tähyili kaapin alle, kurkisti myös pesukoneen alle ja tutki nurkat. Sitten hän ojensi kätensä ja poimi kaapin alta esiin kaksi hammastikkua.
– Ei siellä muuta ollut kuin nämä tikut. Ja tuossa kynnyksen luona on kolmas tikku. Jospa ne helmet ovat vierineet tuosta lattiakaivosta alas viemäriin, hän selitti.
Kirsi katsoi tikkuja hiljaisena. Sitten hän ojensi kollegalleen tyhjän hammastikkurasian.
– Laittaisitko ne tänne. Nosta sitten rasia tuonne peilikaappiin alahyllylle. Kiitos paljon.
Kirsi meni odottamaan ulko-ovelle. Hän veti syvään henkeä. Kaikki hyvin.
Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi tai nimimerkillä. Kommenttisi tulee suoraan minulle, vasta sen jälkeen julkaisen sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.
Kirsi lienee lipunut psykoosin puolelle hetkeksi. Aistit välittävät tietoa silloin virheellisesti. Kirsillä kokemus koski näkö-, tunto-, haju-, maku- ja kuuloaistia, siinähän ne ovat kaikki viisi.
Merkillinen tarina joka jättää mietteliääksi…
Riitta, näin voi hyvinkin olla.
Hämmentävä tilanne, jonka taustat jäävät lukijan tulkinnan varaan.
Kuormittava tai stressaava vaihe elämässä?
Rutiinien rikkoutuminen – syy vai seuraus?
Lopussa kaikki hyvin – vai onko?