Ei meille riitä, että olemme käyneet Côte d’Azurilla kolmasti. Kaikki matkamme sinne ovat olleet hohdokkaita. Johtuuko se kimmeltävästä merestä, sinisestä taivaasta, alueen rikkaasta historiasta, kiehtovasta kulttuurista, loistokkaista huviloista, upeista puutarhoista, eloisista satamista, yltäkylläisen upeista maisemista, pakottoman rennosta elämästä ja hemmottelevista makuelämyksistä? Niistäpä hyvinkin, mutta myös siitä, että jokainen matka on ollut erilainen, uudenlainen ja hämmästyttävä. Kuvailen näitä matkojamme täyteläisiksi. Eikä siinä ole yhtään ylilyöntiä!

On mahdotonta kirjoittaa yhtä blogiartikkelia kaikesta tuosta muistojen tulvasta. Upeita kohteita kaikki: Nizza, Antibes, Cannes, St. Tropez, Villefranche-sur-Mer, Eze, Monaco, Monte Carlo, Menton – jokaisessa omaa virettä ja sykettä. Päätän valita tähän neljä asiaa Nizzasta. Taitaa tulla enemmän.😀 Jätän myöhempiä tarinoita varten nuo muut kohteet – ellei sitä ennen tule jo uusia.

Minä nautin verkkaisista poluista, hiljaisista rannoista ja metsien rauhasta. Toinen puoli minussa kaipaa kaupunkien sykettä, katujen ihmisvilinää ja kapeiden kujien yllätyksellisyyttä. Olemalla kulkusalla voin saavuttaa kaiken tuon. Miehellä painottuu kaipuu vilskeeseen, mutta kanssani kulkusalla hän on oppinut nauttimaan myös luonnon rauhasta. Tiettyyn rajaan saakka! 😅

 

 

Nizza ja Etelä-Ranskan rannikko sytyttävät meidät molemmat. Perille päästyämme kuljemme ensin rantaan. Pääsemme rytmiin, kun kuulemme, miten meri kohisee kiirehtiessään rantaan ja pois mennessään helisee rantakivien mukana. Tästä hetkestä onnellisina istahdamme rantaterassille juomaan viileätä roséta. Chic!

 

 

Promenade des Anglais

 

”Prom” on ollut olemassa Nizzassa jo 200 vuotta. Anglais viittaa englantilaisiin, joiden ansiosta rantabulevardi, promenadi on syntynyt. Englantilaiset viihtyivät jo 1800-luvulla Nizzassa talvisin ja eräs heistä palkkasi paikalliset työttömät silottelemaan kivikkoista rantaa, jotta siihen saataisiin kulkutie. Mielenkiintoinen työllisyystoimi: ranskalaiset työttömät ja työnantajana englantilainen pappi. Liekö ollut varakaskin kirkonmies?

 

 

Promenadi on nykyään Nizzan ehkä tunnetuin kohde. Sen varrella on kauniita istutuksia, palmuja, rantaravintoloita, kahviloita, uimarantoja – ja ihmisiä. Sekä paikalliset että turistit viettävät siellä aikaa ympäri vuorokauden. Ei ole ihme, että se valikoitui terrori-iskun kohteeksi vuoden 2016 Ranskan kansallispäivänä. Järkyttävän tapahtuman seurauksena promenadille asennettiin rakennelmat, jotka estävät moottoriajoneuvojen pääsyn kävelykadulle. Surullinen syy perinteikkään kävelykadun muutokseen.

 

 

 

Promin legendaarisia tunnuksia ovat ehdottomasti siniset tuolit. Niilläkin on mielenkiintoinen tarina taustalla. Muuan monsieur Ballanger oli aiemmin valmistanut pajutuoleja, jotka hän oli sijoittanut rantakadulle lomalaisten ja muiden kulkijoiden levähdyspaikaksi. Tuolilla istumiseen oli ostettava lippu.

 

 

Myöhemmin sotien jälkeen Ballanger suunnitteli yhdessä taitavan ja idearikkaan Charles Tordon kanssa tukevammat tuolit, joiden materiaalina oli metalli ja puiset rimat. Väriksi valittiin luonnollisesti azurin sininen. Vuosien varrella tuolin muotoa ja rakennetta on kehitetty. 1970-luvulla tuotanto kuitenkin lopetettiin, mutta siitä nousi poru. Yleisö ja paikalliset poliitikot vaativat tuoleja takaisin. 1990-luvulla tuotanto aloitettiin uudelleen ja Nizzan kaupunki tilasi promenadille parituhatta uutta tuolia. Kas kummaa, niistä pidettiin niin paljon, että ihmiset varastivat niitä koteihinsa ja puutarhoihinsa. Vain 300 tuolia jäi jäljelle. Ne on nyt kiinnitetty sekä toisiinsa että pulteilla katuun.

 

 

Tuolit toimivat edelleen alkuperäisessä tehtävässään: kävelijät lepäävät hetken rinnakkain, ihailevat meren sinistä kauneutta, seuraavat aaltojen vangitsevaa liikettä ja kokevat Côte d’Azurin lumon. Eikä maksa mitään!

Miksi emme ole kertaakaan niillä istuneet?!

 

 

Nykyisin La Chaise Bleue Collection on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa Tordon suku. Ja mikä mielenkiintoisinta: voit tilata heiltä verkkokaupasta ikioman Sinisen tuolin ja siihen ikioman nimilaatan! Lähetänkö linkin!? 😁

 

Vanhakaupunki 

 

 

Vanhankaupungin (Vieux Nice), kapeilla kaduilla, kujilla, toreilla, pikkuisilla aukioilla, kahviloissa ja ravintoloissa on sellainen henki, josta emme saa tarpeeksemme. Tuoksut, musiikki, katutaiteilijat ja puheensorinat imevät mukaansa. Okran ja pastellin väriset talot hehkuvat sinistä taivasta vasten.

 

 

Vanhassa kaupungissa syödään aina hyvin ja lempeällä otteella. Olemme kokeneet järjettömän paljon erinomaisia ravintoloita. Mies on taitava niitä löytämään. Hän varaa usein pöydän hyvissä ajoin. Se on välttämätöntä, jos mielii kiinnostavan ravintolan pöytään istua. Koskaan emme ole pettyneet. No jaa, joskus on pikalounaaksi maisteltu soccaa, siitä ei tullut fast food suosikkiamme.

 

 

Provencen viinit, aah! Kesäjuoma on ehdottomasti rosé, mutta Etelä-Ranskassa sitä juodaan ympäri vuoden. Lounaalla rennossa kalaravintolassa nautittu bouillabaisse kepeän rosén kanssa on helppo valinta. Illallisella menee usein sormi suuhun. On lähes mahdotonta valita viiniä kaikesta ylenpalttisen monipuolisesta tarjonnasta. Mies ratkaisee tämän ongelman, jätän hyvilläni päätöksen hänelle.

 

 

Vanhankaupungin putiikeista on mukaamme tarttunut varsinkin taidetta. Kirpputoreilta olen kerännyt sormuksia. Alziari’lta ostamme oliiviöljyä. Paras tuliaisemme on ollut päätös lähteä matkaan tänne uudelleen.

 

Oodi jaloillemme

Rakkaat jalkamme Nietschen polulla, kiivetkää, viekää ylös!

”Jos te tahdotte korkealle, käyttäkää omia jalkojanne.”

Ylemmäs nousemme, jätämme selän taakse Välimeren. Jääkö muuta?

”Ken korkeimmille vuorille nousee, hän nauraa kaikelle murhenäyttelemiselle ja murhetotisuudelle.”

Irtokiviä filosofin polulla. Rakkaat jalkamme, kiivetkää riemulla.

 

 

Runo on syntynyt hikisestä nousustamme Ezen kylään. Kylä sijaitsee Nizzan ja Monacon puolivälissä. Sinne toki voi kulkea myös bussilla, mutta me haluamme nousta sinne kävellen. Polku ylös on kivikkoinen ja hankala. Filosofi Friedrich Nietzsche on samaa polkua aikanaan kulkenut lukuisia kertoja (runoni sitaatit ovat häneltä). Kävellessään hän on hahmotellut ajatuksiaan ja kehitellyt teostaan Näin puhui Zarathustra. Nietzschen aikaan polku lienee ollut vain kinttupolku, nykyisin matkailijoiden kuluttamana leveämpi, mutta silti haastava. Tunnin verran taivaltaminen kestää.

 

 

Ylhäällä aukeaa huikea näköala Välimerelle. Alhaalla näkyy polkumme lähtöpiste Eze-sur-Mer ja hieman etäämpänä Saint-Jean-Cap-Ferrat  – niemi, jossa sijaitsee paronitar Béatrice de Rothschildin itselleen rakennuttama vaaleanpunainen huvila. Olen nähnyt huvilasta ja sen ympärillä olevista eksoottisista puutarhoista huikeita kuvia. Emme siellä ole käyneet – vielä!

 

 

Ezessä on myös vanhakaupunki, jonka kapeat sokkeloiset kujat kiertävät kukkulaa 400 metrin korkeudessa. Voipuneina mutta tyytyväisinä omiin jalkoihimme kuljemme kujilla: gallerioita, taide- ja käsityöputiikkeja, luksushotelli (entinen Ruotsin kuningasperheen linna), 1300-luvulla rakennettu kirkko ja ehkä parhaimmalla paikalla ikinä näkemämme ravintolan terassi.

 

 

Roséviini maistuu taivaalliselta ja antaa energiaa lähteä paluumatkalle Nietschen jalanjälkiin. Sitä ennen ihastun viehättävässä putiikissa sormukseen ja se lähtee mukaamme. Kolmessa vartissa olemme alhaalla.

 

 

Matissen ja Chagallin museot 

Kahdesti olemme kolunneet sekä Marc Chagallin että Matissen museot, jotka hehkuvat taidetta jo pihalla. Matissen museoon on kiivettävä kukkulalle Cimiezin kaupunginosaan (huomattavasti kevyempi taival kuin Ezelle). Museorakennus on terrakotan punainen, ikkunoita on paljon.

 

Matisse on syntynyt Pohjois-Ranskassa mutta kuollut Etelä-Ranskassa, Nizzassa. Onneksi hän löysi etelän ja Välimeren! Hän löysi valon ja voimakkaat, puhtaat värit. Matisse on ollut elämässään kulkusalla paljon. Hän on etsinyt valoa ja värejä kaikkialta: Välimeri, Algeria, Egypti, Polynesia. ”Matkustavan ihmisen haaveet ovat rikkaampia kuin sen, joka ei ole koskaan matkustanut.” Vinkkinä kerron, että Areenassa näkyy vielä dokumentti ”Matisse ja valon lumo”. Suosittelen!

 

 

Marc Chagallin museo ja laventelipiha! Voimakas laventelin tuoksu leijuu mukanamme sisätiloihin. Museo on keskittynyt Chagallin uskonnollisiin töihin. Valtavan värikylläisiä töitä, osa aiheista on tuttuja. Museokaupassa hillitsen itseni, täyttämättömiä muistikirjoja on kotona pino odottamassa. Ennen lähtöä käymme pihan kahvilassa jäätelöllä, joka maistuu laventelille.

 

 

 

Uudelleen matkaan 

Matkojemme eetos on kulkeminen. Jalan kuljemme paljon ja junia käytämme näppärästi. Busseilla heilahdamme helposti uuteen kohteeseen. Matkamme ovat aina olleet sopivassa suhteessa ulkoilua, liikuntaa, kulttuuria, hyvää ruokaa ja juomaa. Pääpaino on rentoilussa.

Vaikka vielä ei päästä matkaan, suunnitelmia saa tehdä. Seuraavalla kerralla Côte d’Azurin tienoille voisimme lähteä jonakin syksynä – tai jopa talvella, kuten englantilaiset aikoinaan. Junalla huristelisimme sujuvasti rantarataa pitkin ennen näkemättömiin rannikon kaupunkeihin. Kiinnostavia ovat ainakin Sainte Maxime, Hyéres ja Juan-les-Pins. Sisämaahan voisimme myös harhautua. Hajuvesi- ja museokaupunki Grasse ja luostarin ympärille rakennettu Valbonnen kylä ovat listalla. Valbonnen kylkeen on lukemani perusteella kasvanut perinteiden vastakohdaksi teknologiakeskus Sophia Antipolis, Euroopan piilaakso.

 

 

Ennakkotiedot kohteista eivät aina pidä paikkaansa, mutta sillä ei ole merkitystä. Omalla kokemuksella on. Emme herkästi kompastu pikku ongelmiin emmekä etsi puutteita matkakohteistamme. Uteliaina kuljemme uusilla poluilla. Sitä paitsi keitä me olemme arvioimaan muiden elämää ja olemista? Live and let live! ❤

 

 

Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi, nimimerkilläsi tai puumerkilläsi. 😊 Kommenttisi tulee suoraan minulle, sen jälkeen julkaisen halutessasi sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.