Koti-Suomessa tammikuu vihmoo vettä ja vääntää puiden latvoja luokille. Ulkoilu on selviämistaistelua ja tasapainon kehittämisharjoitusta. Olen jo kerran langennut jäiselle pihalle. Ymmärtänet, miksi nyt juuri pakenen muistelemaan marraskuista Málagan matkaamme. Tämä tuo hyvän mielen. Tämä on itsehoitoa.

Málagan marraskuun tarina rakentuu kuvamuistoille, sillä juuri ne vievät parhaiten ajatukseni pois pimeistä, kosteista ja jäätävän liukkaista tunnelmista. Kuvat myös nostavat veden kielelleni – oi, miten me siellä(kin) herkuttelimme!

Kohtasimme Málagan marraskuun lämpimänä, valoisana ja sateettomana. Tälle matkalle antoi erityisen hauskuuden se, että ystävämme Anna-Kaisa ja Peter Saksasta viettivät samoihin aikoihin lomaansa omien ystäviensä luona Málagassa. Saimme näin mekin nauttia paikallisten asiantuntijoiden Pirjon ja Derekin opastuksesta ja ennen kaikkea hauskasta seurasta! Kiitos Teille!

 

Kotimme Callé Parraksella

Olen ennenkin kertonut, että mies on velho löytämään matkoillemme mukavan, sopivan, viihtyisän ja sijainniltaan parhaan mahdollisen majoituksen. Näin kävi jälleen!

                       

Asuimme parin korttelin päässä historiallisesta vanhasta kaupungista Callé Parraksen varrella. Huoneisto oli siisti ja hyvin varusteltu, koko alue oli rauhallinen.

                   

Ikkunastamme näkyi viehättävä pieni kirkko, jonka ovet avautuivat aamulla varhain. Monesti kirkossa piipahti väkeä myös illan pimetessä.

Eräänä lauantaiaamuna marraskuun lopulla havahduimme torvien soittoon ja rumpujen pärinään. Säntäsimme aitiopaikalle parvekkeellemme katsomaan, kun kirkkoa lähestyi suuri kulkue.

Etujoukoissa kulki valkoisiin ja kullan värisiin kaapuihin pukeutuneita nuoria, jotka kantoivat suuria kynttilöitä käsissään. Heidän takanaan näkyi korkea Neitsyt Marian patsas, joka seisoi keskellä kukkamerta koristeellisella lavalla. Lavaa kannatteli neljä aisaa, joiden avulla laskujeni mukaan kuutisenkymmentä eri ikäistä tummiin pukeutunutta kulkijaa kantoi Mariaa keinuvalla ja tarkan yhteisellä tahdilla.

                 

Kirkon ovella saattue pysähtyi (eivät kyllä olisi sisään mahtuneetkaan), ja musiikki voimistui korvia huumaavaksi, suitsukkeiden savut leijuivat ilmassa. Yleisöä oli kadun täydeltä. Jonkin meille tuntemattomaksi jääneen rituaalin jälkeen kantajat alkoivat keinuen peruuttaa keskemmäksi katua. Hitaan ja hallitun käännöksen jälkeen kulkue jatkoi matkaansa. Oliko kohteena jokin toinen kirkko vai oliko operaatio tässä? Näimme komean, mahtipontisen ja perin katolisen spektaakkelin.

 

Jouluvalot

 

Osuimme Málagaan aikana, jolloin sen kuuluisat jouluvalot syttyivät. Tällä kertaa valoteemana oli ”16 taivaallista enkeliä”. Vanhankaupungin Larios-kadulla enkelit oheishärpäkkeineen kimalsivat auringonpaisteessa ja loistivat illan pimeydessä. Paikallislehti kertoi, että Calle Larioksen lisäksi Malagassa valaistiin 500 katua!

               

Satamassa oli noin sadan dronen muodostamavalospektaakkeli ja katedraalin julkisivuun piirtyi laser-esitys.

Energiakriisin vuoksi valoja ei pidetty päällä ympäri vuorokauden vaan ne sammutettiin keskiyöllä. Tällä toimenpiteellä kaupunki laski säästävänsä 7 000 euroa verrattuna edellisen vuoden jouluvalojen energiakustannuksiin. No, onhan sekin jotain.

 

Museo Picasso

 

Jos lapselle annetaan kasteessa 23 nimeä, hänestä ehkä odotetaan jotain suurta. Málagalaisen poikalapsen kohdalla tämä toteutui. Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Blasco y Picasso syntyi lokakuussa 1881. Vaikka hän 91 vuotta myöhemmin kuoli Ranskassa, hän pysyi espanjalaisena ja málagalaisena eikä suostunut ottamaan Ranskan kansalaisuutta.

Málagan kaduilla näkyy suuren taiteilijan perintö. Pablo on málagalaisten oma poika. Museo Picasso sijaitsee historiallisen keskustan ytimessä, samoin Picasson synnyinkoti, Casa Natal Picasso.

 

Museo Picasson tarjonta on niin runsas, että kukaan ei kykene ottamaan kaikkea haltuun ilman ähkyä (eikä silloinkaan). Päätin keskittyä Picasson viimeisten vuosien maalauksiin, jotka ovat äärimmäisen vapautuneita ja teeskentelemättömiä. Kun on työskennellyt kahdeksan vuosikymmentä, voi vapautua kuin lapsi.

Picasso on sanonut, että lapsena hän osasi maalata ja piirtää kuin Rafael, mutta kesti eliniän oppia piirtämään kuin lapset.

 

 

Seuraavalla Coté D’Azurin matkalla haluan käydä Mouginsin kylässä, lähellä Grassen kaupunkia. Siellä on Picasson viimeinen koti Notre-Dame de Vie. Viranomaiset eivät sallineet Picasson hautaamista kartanoon, joten hänet haudattiin omistamaansa Vauvenarguesin linnaan vaimo Jacquelinen päätöksellä.

 

Museo Automovilistico de Málaga

 

Enpä olisi innostunut (puhun vain itsestäni) vierailemaan automuseossa, elleivät paikalliset ystävämme Pirjo ja Derek olisi siitä vihjanneet. Käynti oli aivan mainio! Näyttely oli rakennettu erikoisella, kiinnostavalla ja glamourilla tavalla.

       

Avariin ja valoisiin tiloihin oli sijoitettu 90 kaunista ja uniikkia autoa aikakausittain ja tyylisuunnittain. Virkistävää oli, että kunkin auton rinnalla oli esillä aikakauteen ja teemaan sopivia pukuja, asusteita ja muuta rekvisiittaa. Kuuluisien automallien ja muotibrändien välillä oli kiinnostavia kytköksiä.

                     

Vanhoissa autoissa oli upeita yksityiskohtia, joiden materiaalit olivat ylellisiä. Ovenkahvoissa oli norsunluuta ja hopeaa, kojelaudoissa jalopuuta, sisustuksessa kristallia ja sisäverhoilussa minkkiä ja jopa strutsinnahkaa. Kovin ekologisia ratkaisuja nuo eivät ole, mutta kuvastavat aikaansa. Nykyautot vaikuttavat näiden rinnalla tylsiltä ja steriileiltä!

             

Esillä oleva muoti oli myös ylellistä: Dior, Chanel, Nina Ricci, Gaultier, YSL, Givenchy ja Balmain saattelivat meitä aikamatkalle eliittipiireihin.

Alla oleva esillepano on saanut inspiraationsa Loomis Deanin ikonisesta valokuvasta vuodelta 1958. Kuvassa on pariisilaisen salongin Dior-kokoelma, jonka kukin luomus oli eräänlainen muotisuunnittelun virstanpylväs.

                   

Näyttelyn teemoista jäi mieleeni parhaiten Belle Epoque (1900–1914), Kuohuva 1920-luku, Art Deco (1930-luku) ja La Dolce Vita (1950-luku). Brittiläisen perinteen autot muodostivat oman kokonaisuutensa (Rolls Royce, Bentley ja Jaguar).

Monella autolla oli oma tarinansa, joka oli mielenkiintoisesti kerrottu kunkin ajoneuvon kohdalla. Ihastelin kaunista valkoista Packardia, joka oli Valkoisen talon virallinen auto Rooseveltin aikana (baarikaappi takapenkillä) ja Chrysler Presidentialia, jonka Monacon ruhtinas Rainier lähetti hakemaan Grace Kellyä. Kuvasin myös värikkään auton, joka oli tarkka kopio John Lennonin Rolls Roycesta.

             

 

 

Mielenkiintoisia ravintoloita

 

Antiqua Casa de Guardia

 

                     

Tänne emme olisi eksyneet ilman ystäviämme, sillä sisäänkäynti on huomaamaton ja sisältäkin paikka on hyvin vaatimattoman näköinen. Baari on paikallisten suosima kohtaamispaikka, jossa piipahdetaan ennen lounasta tai illallista vaihtamassa kuulumisia ja maistelemassa tapaksia ja makeita viinejä. Casa de Guardiassa aika tuntui pysähtyneen, tunnelma oli aito ja rento.

                      

Paikassa ei ole tuoleja, seisoimme pitkän tiskin äärellä ja tutkimme koko peräseinän täyttäviä tynnyririvejä. En tuntenut tynnyreihin kirjoitettuja viinien nimiä: pajarete, oloroso, pedro ximen. Selvisi, että nimet ovatkin rypäleiden nimiä ja että kaikki olivat perinteisiä málagalaisia makeita viinejä. Jonkun niistä tilasimme ja juomat lorotettiin laseihimme suoraan tynnyristä.

Juomien hinnat kirjattiin liidulla tiskin puiseen pintaan kohdallemme. Kun lähtiessä maksoimme juomat, liidulla tehty laskelma pyyhittiin pöytäpinnalta pois. Turisteja paikassa ei meidän lisäksemme näyttänyt olevan. Mainio baari, josta jäi kirjaimellisesti makea maku!

                   

 

El Balneario

 

Kävelimme usein rantoja pitkin kauemmas Málagan keskustasta. Idän suuntaan mennessä saattoi kävellä rantaviivaa pitkin kilometritolkulla kivoissa maisemissa. Puistoja, rantahiekkaa ja kahviloita riitti. Matkan varrella oli meren äärellä pari hauskaa kuntosalia, joihin tietysti pysähdyimme temppuilemaan. Eräänä tällaisena rantapatikointipäivänä päädyimme pieneen kylään noin kuuden kilometrin päässä keskustasta. Jo kaukaa näimme niemen kärjessä kiinnostavan alueen.

Kyseessä oli vuonna 1918 kylpyläksi rakennettu El Balneario de los Baños del Carmen. Alueelle rakennettiin myöhemmin myös Málagan ensimmäiset tenniskentät, suuri leirintäalue ja mm. valkokangas elokuvien katseluun rannalla. Ravintola avattiin jo 1920-luvulla.

Aikojen saatossa paikan toiminta hiipui ja paikka rapistui. Viimeisten 20 vuoden aikana on ollut vireillä useitakin kunnostamissuunnitelmia, mutta riittävää rahoitusta ei ole saatu.

Ravintola on joka tapauksessa toiminnassa ja sinne mekin patikointiretkellämme päädyimme lounaalle. Istuimme terassilla katoksen alla, jota valkoiset pylväät kannattelivat. Meri liikehti aivan vieressämme ja silloin tällöin terassin perustuksiin rikkoutuva aalto lennätti vesipisaroita naapuripöytään.

Listalta löytyi mm. runsaasti kalaa ja muita meren eläviä, salaatteja ja ohuen ohuita serranon kinkun siivuja. Minä valitsin vihdoin grillatut sardiinit (espetos), joiden paistamista olin seurannut monena päivänä rannoilla grilliveneiden (chiringuitojen) äärellä. Savun ja kalan tuoksu oli ihana!

     

Onneksi vanhaa uskomusta siitä, että sardiineja syödään vain niinä kuukausina, joiden nimissä ei ole r-kirjainta (mayo, junio, julio, agosto), ei enää noudateta. Muussa tapauksessa olisimme jääneet marraskuussa (noviembre) ilman sardiineja!

Mies valitsi lounaakseen kevyen merellisen salaatin, jonka kekomainen muoto ja suuri koko hämmensivät. Maku oli herkullinen ja keko hupeni lopulta olemattomiin.

 

La Recova

 

                 

Tähän hauskaan pikku kahvilaan vanhassa kaupungissa istahdimme tapaksille. Paikkaan mahtui vain muutamia pöytiä, koska kaiken muun tilan veivät antiikkiesineet ja muu vanha tavara sekä monenlaiset käsityöt. Tavarat olivat tietysti myös kaupan. Toiletissa kävijöille oli varattu viihdykettä ja tarvittaessa mahdollisuus puheluihin. 😊

               

 

El Mesón Cervantes ja El Tapeo Cervantes

El Mesónissa kävimme illallisella ystäviemme kanssa. Pirjo oli varannut meille pöydän hyvissä ajoin, sillä paikka oli äärimmäisen suosittu myös paikallisten keskuudessa.

               

Kun kuusi herkullisesta ruuasta ja hyvästä viinistä pitävää ystävystä tutkii menuta, puheensorina ja kielten sekamelska on melkoinen. Meistä kaksi asuu Suomessa, kaksi Saksassa ja kaksi Espanjassa. Meistä neljä on alun perin suomalaisia, yksi alkuperäinen saksalainen ja yksi irlantilainen. Englanti on yhteinen kielemme, mutta sekaan livahtaa välillä ihan mitä vain!

Lopulta päädyimme tilamaan erilaisia tapas-annoksia valtaisan lukumäärän, koska oli vaikea jättää joitakin herkkuja maistelematta. Tarjoilija kantoi eteemme lautasia sitä mukaa, kun saimme ne tyhjennetyksi. Kiireen tuntua ei kuitenkaan ollut.

Ja se viini! Sen valinnassa meni myös aikaa. Tarjoilija suositteli meille viiniä, joka osoittautui talon kalleimmaksi. Siihen emme kuitenkaan päätyneet vaan Emilio Moron Malleolukseen. Erittäin hyvä valinta!

 

Myös El Tapeossa söimme miehen kanssa erittäin hyvän tapaksista rakennetun illallisen.  Ravintola oli täpösen täynnä ja me istuimme korkeilla keikkuvilla jakkaroilla kahden hengen pikkuruisessa pöydässä. Pientä jännitystä, putoammeko pöydän alle jo alkuillasta.

         

 

                   

 

Bodegas el Pimpi

 

Tämä viinibaari ja ravintola lienee monille Málagan matkaajille tuttu. Paikka on äärimmäisen suosittu, pöytävaraus on tehtävä ennakkoon. Ravintola on suuri ja useammassa kerroksessa, seinillä on kuvia julkkiksista, jotka siellä ovat vierailleet. Talo on vanha 1800-luvun rakennus, joka lienee palvellut aikanaan jonkun äveriäämmän henkilön kotina.

                 

Ravintolassa on monenlaisia saleja, halleja, patioita, pikkuruisia sopukoita ja isoja terasseja. Sisustus on rehevää, värikästä ja eloisaa. Viinikellarin tunnelmaan pääsee helposti!

                  

Nykyisin ravintolan taustalla on El Pimpi -säätiö, jonka tavoitteena on vahvistaa Málagan kulttuuri- ja gastronomista perintöä.

 

 

Vihreät, veikeät kiusankappaleet

 

Málaga (ja usea muu Espanjan kaupunki) haluaisi hankkiutua eroon näistä vihreistä tirskuttajista. Niiden meteliin on kyllästytty. Papukaijoja pidetään myös ympäristölle haitallisina, ne tuhoavat kasveja ja ajavat paikallisia lintulajeja tiehensä.

Nämä papukaijat ovat munkkiaratteja, jotka eivät alun perin kuulu Espanjan luontoon. Populaatio on saanut alkunsa lemmikkeinä olleista ja luontoon paenneista yksilöistä. Munkkiaratti on alun perin eteläamerikkalainen laji ja hyvin sopeutuva. Sille näyttää hyvin sopivan vapaus, sillä populaatiot kasvavat räjähdysmäisesti.

Meidän satunnaisten kulkijoiden mielestä papukaijat ovat viehättäviä ja eksoottisia. Niillä on tehokas suojaväri, jonka avulla ne piiloutuvat palmujen lehvistöön, joten vain maassa olevia yksilöitä onnistuimme havaitsemaan. Niiden kirskunta on todella kovaäänistä, mutta emme pitäneet sitä häiritsevänä – ei vedä vertoja kotimaisten lokkien ja naakkaparvien huudoille!

               

Ei tunnu mukavalta ajatella, että lintuja on yritetty tuhota pesiä hävittämällä ja ilmakiväärillä ampumalla. Ymmärrän kyllä toisaalta ajattelun vieraslajeista. Ongelmana on, että alkuperäiset lajit ovat vaarassa hävitä. Miten löytää tasapaino? Onko ”joko tai” välltämätön, vai voisiko olla ”sekä että”?

 

Pyrähdykset Malagan ulkopuolelle

Málagan kaupungissa on valtavan paljon kohteita tutkittavana, mutta kahden viikon jaksoon mahtuu myös käyntejä lähialueelle.

 

Cordoba

 

             

Maria Zambranon rautatieasemalla oli napakoita virkailijoita, jotka ohjasivat meidät turvatarkastukseen ja sen jälkeen kolmessa jonossa junaan. Ymmärsimmekö holhoamisen olevan vain meidän parhaaksi? Junan pääteasema oli Sevilla, me jäimme Cordoban asemalla pois.

Cordoba on nykyisin pieni maaseutukapunki, mutta roomalaisella ajalla se oli Espanjan suurin kaupunki. Sen kulta-aika ajoittuu 700-luvun puolivälistä 1000-luvun alkuun.

Cordoballa on loistokas historia, mutta ensisijaisesti halusimme nähdä La Mezquitan. Ystävämme olivat siellä käyneet muutama päivä aiemmin ja kovin suosittelivat käyntiä tuossa suuressa moskeijassa.

Tämä pyhäkkö oli nähtävyys, joka hämmästytti koollaan ja ihmeellisen monivaiheisella taustallaan. Islamilaiset maurit alkoivat rakentaa moskeijaa v. 786, sitä laajennettiin kolmesti ennen kuin se saavutti nykyisen kokonsa v. 987. Tilaa on kaksi hehtaaria! Valtavat pilaririvit jatkuvat kaikkiin suuntiin. Pilareita on 856 ja niiden materiaaleina on marmoria, jaspista, onyksia ja porfyyria. Katossa on upeita punavalkoisia kaksoiskaaria.

Kristityt valloittivat Córdoban takaisin itselleen v. 1236, jonka jälkeen moskeija vihittiin kirkoksi. Sinne lisättiin pienet kristilliset kappelit vuosina 1258 ja 1260. Moskeijan minareetti muuttui kellotorniksi.

Muutaman sadan vuoden ajan pyhäkkö säilyi ilman suurempia muutoksia, kunnes kuningas Kaarle V antoi luvan rakentaa moskeijan keskelle kristillisen katedraalin 1500-luvun alussa.

                   

La Mezquita on edelleenkin toimiva kristillinen kirkko. Espanjan muslimien edustajat ovat ehdottaneet, että muslimit saisivat siellä rukoilla. Katolinen kirkko on evännyt pyynnön. The Times ja The Guardian -lehdet kirjoittivat ikävästä tilanteesta, jossa vuonna 2010 muutama itävaltalainen muslimi polvistui rukoilemaan turistikierroksen aikana. Järjestyksenvalvojat pyysivät miehiä jatkamaan kierrosta tai poistumaan. Kun kaksi heistä kieltäytyi, syntyi käsirysy, jonka päätteeksi molemmat pidätettiin.

Käyntimme aikana pyhäkössä vieraili (ulkoisten merkkien perusteella) niin muslimeita, juutalaisia kuin meikäläisiä, joista ulkoisesti ei voi päätellä uskontokuntaa. Koin vierailun rauhallisena ja koskettavana.

 

Cordoban vierailulla sää oli pilvinen, jopa kolea. Kävelimme lämpimiksemme pitkin kapeita ja sokkeloisia kujia. Etsimme juutalaiskorttelia Barrio de Juderiaa, jossa kuulemma on Cordoban parhaat ravintolat ja tapas-baarit. Kaupungit kujat olivat kapeat ja viehättävät. Uniikkeja ovia ja paljon kukkia!

   

Judios-kadulta löysimme pienen vaatimattoman yhden huoneen synagogan. Sen seinällä oli jonkun verran näkyvissä alkuperäisiä kirjoituksia, joista jotkut oli ystävällisesti käännetty meitä turisteja varten. Mieleeni jäi tämä teksti: ”So return. Oh God hasten to return to Jerusalem.”

                         

Kuuluisalla roomalaisella sillalla Puerta del Puentella kävimme vain kääntymässä. Tuuli oli kolea. Kiirehdimme sisätiloihin nauttimaan tapaksista ennen paluumatkaa Malagaan.

              

 

Mijas

Fuengirolaan menevään nopeaan junaan pääsimme ilman turvatarkastusta. Perillä otimme taksin ja hurautimme päivävisiitille pieneen Mijaksen vuoristokylään. Toki tiedossamme oli, että Mijas on aito turistikylä, mutta positiivista oli havaita, että se kuitenkin on sievä ja kaunis kylä, jolla on oma vahva historiansa jo ajalta ennen Rooman valtakuntaa. Matkailusta tuli Mijaksen pääelinkeino 1950-luvulla ja nykyään se on melkoinen turistikeskus.

   

Tutkimme Mijaksen tunnetut nähtävyydet, nautimme torin laidalla kahvit ja siirryimme kauniiseen puistoon ihailemaan sieltä avautuvia näköaloja. Osuimme puistoon samaan aikaan taitavan kitaristin kanssa, saimme hienon konsertin!

Aasitaksit, burrot herättävät tunteita. Nykyisin ne kuljettavat turisteja, aikoinaan marmorikaivoksen kiviä. Eläinsuojelujärjestöt ovat kiinnittäneet aasien hyvinvointiin paljon huomiota ja vaatineet parannuksia niiden elinolosuhteisiin. Jotta aasien ei tarvitse seistä polttavassa auringossa, niille on rakennettu katokset. Säännöllisillä eläinlääkärin tarkastuksilla seurataan eläinten terveyttä ja painorajoituksia on asetettu aasien vetämille takseille – ja ratsastajille!

Olen vahvasti sitä mieltä, että jos et jaksa kävellen tutustua pieneen kylään ja sen ympäristöön, ota allesi sähkökäyttöinen Tuk Tuk -taksi tai käytä aikasi terassilla istuen – ja nauti näkemästäsi.

 

Vielä muutama kuva

Miehen matkassa kävelykilometrejä kertyy ennätysmääriä. Aina. Jokaisella matkalla. Tämä sopii minulle, tykkään olla kulkusalla jalan. Ympäristöä tulee havainnoineeksi aivan eri tavalla, kun kulkee maanläheisesti polkuja, teitä ja katuja pitkin.

Näihinkin nähtävyyksiin tutustuimme kävellen, olipa kohde kaupungin keskustassa tai kilometrien päässä sieltä: Gibralfaro Castle, Centre de Pompidou ja Málaga Puerto.

   

 

Kiitos Málaga!

Málagan lomamme aikana huomasin ilokseni, että kirjoittaminenkin sujuu uudessa ympäristössä. Huoneistossamme oli minulle juuri sopiva kirjoitussoppi. Mielessäni oli pyörinyt uuden tarinan aihio, joka nyt alkoi hahmottua. Lieneekö syynä rentoutunut mielentila vai erilainen ympäristö?

Ennen kuin tarina lähti vauhtiin, syntyi oheinen pantoumi-runo. Tunnen kiitollisuutta, kun sitä nyt luen.

Malagan marraskuu

Malagan puistoissa kirjoitan pojan henkiin.

Kasvatan jykevät juuret, oksille papukaijoja,

luon sitkaan männyn kestämään purevaa tuulta.

Palmu pärjää uupuneen suihkulähteen solinassa.

 

Kasvatan jykevät juuret, oksille papukaijoja,

Ei voi elää, jos ei juurru, jos ei juurruteta.

Palmu pärjää uupuneen suihkulähteen solinassa.

Murattien juurilta nousee väkevä maan tuoksu.

 

Ei voi elää, jos ei juurru, jos ei juurruteta.

Vien pojan kotiin, ulkoluotojen somerikoille.

Murattien juurilta nousee väkevä maan tuoksu,

Malagan marraskuu ei ole kuollut

 

Vien pojan kotiin, ulkoluotojen somerikoille,

luon sitkaan männyn kestämään purevaa tuulta.

Malagan marraskuu ei ole kuollut,

Malagan puistoissa kirjoitan pojan henkiin.

 

Iloitsen, jos Málagan marraskuun tunnelma virkisti myös Sinua. 😎

Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, nimimerkillä – aivan kuten haluat. 😊 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.