Tuon otsikon kysymyksen heitin miehelle, kun ajelimme syyskuun lopulla jälleen ties monettako kertaa mutkaista tietä Salosta Teijolle. Vastaukseksi sain aluksi vain huvittuneen vilkaisun, sillä onhan tuo vertaus lähes absurdi. Ajatus oli hilpeä, mutta sen verran omituinen, että aikamme kuluksi syvennyimme aiheeseen.
Mathildedalin kyläidylli Teijon kansallispuiston kupeessa on yhdistelmä kauniita puutaloja, vanhoja tammikujia, upeaa luontoa, taidenäyttelyitä, kädentaidon osaamista, hienoja makuelämyksiä ja monipuolisia majoitusvaihtoehtoja. Mathildedalista pääsee nopeasti kansallispuiston vaihteleville patikointireiteille.
Nizzan kaupunki eteläisessä Ranskassa on yhdistelmä kauniita vanhoja taloja, vanhakaupungin kapeita kujia, upeita maisemia, taidetta, kulttuuria, historiaa, hyviä ravintoloita ja useita vaihtoehtoja majoittumiseen. Nizzasta pääsee kätevästi maisemiltaan ja maastoiltaan hengästyttäville läheisten vuorten patikointipoluille.
Niin, paljon on yhteistä, mutta erojakin on helppo löytää. Mathildedaliin meidät kutsuu Teijon kansallispuisto ja sen luonnonrauha. Metsissä kulkiessamme etäännymme kaupunkiympäristön hälinästä, rentoudumme fyysisesti ja heitämme ajatukset vapaalle. Syömme eväitä avotulen äärellä ja saamme vaatteisiimme savun lähtemättömän tuoksun.
Nizzaan menemme ”azuurinsinisen rannikon”, Côte d’Azurin lumon vuoksi. Kuljeksimme ihmisten joukossa Promenade des Anglaisilla, pyörimme eloisalla Cours Saleyan torilla, jonotamme Marc Chagallin ja Matissen museoihin ja lounastamme vilkkaasti rupattelevien ihmisten keskellä eloisissa ravintoloissa.
Loppujen lopuksi löysimme selvimmän yhteyden Mathildedalin ja Nizzan välille: me palaamme molempiin kohteisiin aina uudelleen ja uudelleen.
Teijon kansallispuisto on syntynyt ruukkikylien kupeeseen
Teijolla on ollut jo 1600-luvulta alkaen rautateollisuutta. Teijon Alueen Kyläyhdistyksen kotisivuilta löysin paljon tietoa kaikkien kolmen Teijon ruukkikylän, Kirjakkalan, Teijon ja Mathildedalin historiasta.
Kaikki kolme rautaruukkia valmistuivat 1680-luvulla, kun maaherra Lorentz Creutz aloitti alueella teollisen toiminnan. Aluksi valmistuivat Teijon ja Kirjakkalan ruukit. Järvistä laskevat purot ja laajat hiilimetsät loivat edellytykset raudanvalmistukselle. Mielenkiintoista on, että Kirjakkalaan perustettiin pari sataa vuotta myöhemmin nappitehdas, joka työllisti suuren joukon alueen naisia.
Hummeldalin ruukki (nykyinen Mathildedal) käynnistyi hieman myöhemmin. Ruukin silloisen omistajan Viktor Bremerin aikana Hummeldalin nimi muutettiin Mathildedaliksi Bremerin vaimon vapaaherratar Ottiliana Mathildan mukaan.
Teollinen tuotanto ruukkikylissä on hiljentynyt, mutta 2000-luvun alkupuolelta lähtien kyliä on entisöity ja elävöitetty. Kylät ovat muuttuneet ruukkikylistä lomakyliksi. Mathildedal on näistä vilkkain.
Käy lukaisemassa Teijon historiasta mielenkiintoisia tarinoita tarkemmin täältä
Tuntemuksia reiteiltä
Tällä syksyisellä käynnillä saatoimme viettää kansallispuiston reiteillä peräti viisi päivää. Kerrankin ei tarvinnut valita, mitä kierroksia ehtisimme taivaltaa, vaan saatoimme halutessamme hurjastella vaikka ne kaikki läpi.
Jokainen reitti on meille ennaltaan tuttu ja jokainen niistä on omanlaisensa. En osaa nimetä suosikkia, mutta erityisen kiintoisia ovat Sahajärven, Onnelannummen, Nenustan, Matildanjärven ja Jeturkastin kierrokset.
Heti ensimmäisenä päivänä majapaikkaan päästyämme, heitimme reput selkään ja lähdimme kahdeksikon muotoiselle Nenustan kierrokselle. Reitti oli varsin helppokulkuinen, taapersimme pitkin harjumetsäisiä polkuja ja suoalueiden pitkospuita. Kevyt hiki nousi pintaan, kun kiipesimme kallio-osuutta ylös Nenustannokalle, josta aukesi hieno näkymä alueen isoimmalle järvelle, Hamarinjärvelle.
Seuraavalle retkipäivälle saimme mukaan ystävämme Maijan ja Snagan, joille Onnelannummen kierros ei ollut tuttu. Siispä valitsimme sen retkikohteeksemme. Lähdimme reitille Kirjakkalan ruukkikylästä, kuljimme rauhallisten mäntykankaiden poikki ja nousimme ylös laajalle avokalliolle, Nikkalliolle. Sieltä oli näkymä kauniille Hamarinjärvelle – nyt toiselta suunnalta kuin eilen! Osa kierroksesta kulki pitkin tämän kirkasvetisen erämaajärven rantoja.
Pysähdyimme grillipaikalle tulistelemaan ja evästelemään. Kosteat ja vähäiset grillipuut hankaloittivat tulistelua, mutta kun seurassa on erämies, makkarat eivät koskaan jää kylmäksi. Onnelannummen reitin anniksi laskemme myös runsaslukuisen kehnäsienisaaliin, joka lähti ystävien mukaan kotiin – mutta vasta kun olimme kahvitelleet Matildan Marinassa hervottoman suurten kakkupalojen äärellä.
Matildanjärven kierroksen taivalsimme osittain sadeviittojen alla. Tiheä sumumainen tihkusade ei ollut haitaksi – päinvastoin, se kosteutti ja kirkasti kasvoja. Mies ei tätä mielihyvää havainnut, mutta ei myöskään valittanut olotilaansa. Kierros on pituudeltaan noin kuusi kilometriä ja järvi on näkyvissä lähes koko reitin ajan.
Matildanjärvi on noin 60 hehtaarin kokoinen metsäjärvi ja näytti olevan suosittu kalastuskohde, rantakivillä näkyi tämän tästä vavan heiluttelijoita. Järven etelärannalla on Teijon luontokeskuksen luontotalo, vuokrattavia veneitä, keittokatoksia ja matkailuvaunualue. Tämä reitti on kansallispuiston suosituin ja vilkkain, mutta näin suurimman sesongin ulkopuolella ja arkipäivänä saimme kulkea melko lailla itseksemme.
Jeturkastin muinaispolulla aivoni menevät aina solmuun, kun yritän hahmottaa ajankulua. Tarkistin taas kerran, milloin oli viimeisin jääkausi, jolloin Suomi oli kokonaan paksun jäämassan peitossa. Tuo aika, Veiksel-kausi, alkoi noin 117 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö oli sulanut. Jään sulamisen aikana syntyi Ancylusjärvi, jonka aallot huuhtelivat nykyisiä Länsi-Suomenkin rantoja. Ancylusjärvestä ei näkynyt enää muuta merkkiä kuin Jeturkastin pirunpelto, joka on tuon muinaisjärven huuhtoma kivinen ranta. Kivet ovat pyöreiksi ja sileiksi hioutuneita, mutta vuosituhansien myötä niiden pintaan on muodostunut jäkälää ja muuta kasvustoa.
Jeturkastin reitti on kaunis, melkoisen helppokulkuinen myös, vaikka muinaisrannan kohdalla polku tuntuikin jalan alla nupukivillä päällystetyltä ikivanhalta kärrytieltä.
Matildanjärven ja Jeturkastin kierroksista olen aiemmin kirjoittanut Doristen retken yhteydessä. Käy kurkkaamassa täältä .
Kaikkien Teijon kansallispuistojen reittikuvaukset löytyvät täältä.
Mukavia majapaikkoja
Olemme (lue: mies on) onnistunut löytämään meille aina mukavan, sopivan ja kulloisenkin tarpeen mukaisen majapaikan. Mökkimajoitus on tuntunut hyvältä silloin, kun olemme halunneet viettää enemmän omaa aikaa syrjempänä kylältä ja kokkailla ruokia itse. Kylillä olemme majoittuneet silloin, kun olemme halunneet palvelujen ääreen. Edellisellä käynnillä asuimme Mathildedalin keskustassa Anttipoffin talossa, joka on rakennettu työväen asuintaloksi vuonna 1852. Nyt vuokrasimme uudehkon Villa Tildan lähes Anttipoffin taloa vastapäätä.
Teijon kylällä
käymme aina näppärässä kyläkaupassa, josta löytyy ihan kaikkea – päivittäistavaroista puutarhamultaan ja kynttilöistä drinkkeihin, sillä kaupassa on myös ravintola kaikkine oikeuksineen. Siellä on tietty myös Posti ja Alkon noutopiste. Maidot, juustot ja kylmätuotteet löytyvät kaupan perältä kylmähuoneesta. Sinne on muuten yksisuuntainen liikenne – toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos!
Teijon kirkko on sievä, Suomen pienin kivikirkko. Se on tarinan mukaan rakennettu kiitokseksi siitä, että ruukinpatruunan Bremerin ennustama vedenpaisumus ei tullutkaan. Bremer halusi itse suunnitella kirkon ja niinpä siitä syntyi kiinalaista pagodia jäljittelevä pikkuinen kirkko.
Kirjakkalan kylällä
olemme viivähtäneet vain reiteille lähdössä. Toki olemme pyörähtäneet katsomassa kauniita vanhoja ja entisöityjä ruukkielämän aikaisia rakennuksia. Ruukinkartano ja muut isot hirsirakennukset sijaitsevat kauniissa lehdossa, jossa kasvaa pähkinäpensaiden rinnalla valtavia tammia ja lehmuksia. Rakennuksissa on mahdollisuus majoittua. Hamarinjärven kupeessa on yli 300 vuotta vanha pato, joka odottaa kunnostusta. Erillisrahoitusta kuulemma odotellaan.
Mathildedalin kylä
sijaitsee sekä järven että merenlahden äärellä. Meren äärelle pääsee, kun laskeutuu kylän keskustasta satamaan Matildansalmen rannalle, josta löytyy vierasvenesataman lisäksi monenlaista palvelua.
Bistro Bruket on asettunut nimensä mukaisesti vanhaan tehtaaseen, ruukkiin. Patinoituneet seinät ja hiiligrillin tuoksu muistuttivat tilasta, joka on vanhoina aikoina lämmennyt aidolla tulella. Ravintolan menu on sesongin mukainen. Söimme mm. kantarelli-herkkutattipastaa ja ahventa satokauden vihanneksilla. Nyt siellä näyttää olevan listalla runsaasti kurpitsaa, ankkaa ja tietysti saaristolaisleipää.
Toinen suosikkiravintolamme on Mathildan Marina, josta saa mahtavaa savulammaskeittoa, lähivesien kalaa ja peuraa monella tavalla.
Satamasta löytyy myös Ruukin kehräämö ja puoti, jossa kävimme hivelemässä ylellisen pehmeitä alpakkavaatteita. Jäimme toviksi kehräämöön odottamaan kuurosateen loppumista. Puotia vartioi lempeä ja kiiltävän musta suursnautseri, jonka emännältä saimme kattavaa tietoa mm. alpakkasukkien lämmöneristävyydestä, veden ja lian hylkimiskyvystä ja hypoallergeenisuudesta. Seuraavana päivänä kävimme hakemassa pehmeät ja kauniin harmaat sukkaparit.
Piipahdimme myös kivassa Kaarnalaiva-puodissa, jossa on myynnissä Kai Heiskarin valmistamia ekologisia harjoja. Ne tehdään perinteisesti käsin sitomalla. Harjakset ovat erilaisia kasvikuituja ja luonnon jouhia. Puuosien kauniit sävyt ovat peräisin pellavaöljystä ja pigmenteistä. Koska sesonki oli lopuillaan, puodissa oli hiljaista. Isäntäkin oli pitämässä vapaapäivää, mutta tuuraajalla oli aikaa jutustella kanssamme. Hän kertoi, kuinka kylä hiljenee talvea kohti mennessä. Talvipäivänä satamassa kuulemma näkyy yhdet jalanjäljet ylämäkeen ja toiset takaisin. Mukaani tarttui pikkuruinen harja. Sillä voi harjata hiusharjan puhtaaksi hiuksista – täysin välttämätön väline!
Kylän keskustassa on Matildankartanon leipomo ja kaunis puutarhakahvila. Tämä on ehdottomasti vakiokohteemme. Tapoihimme kuuluu nautiskella kahvilan herkkuja ja ihastella sisätilojen sisustusta. Monesti kuitenkin juomme kahvit puutarhan puolella. Täällä leivotaan myös pullat hapanjuureen, suosikkeja ovat korvapuustit, toscapullat ja Teijo-pulla, jossa on mm. siirappia, kardemummaa ja karpaloa. Leipomon puolelta haemme usein mukaan juureen leivottua maalaisleipää, joskus myös rosmariini- ja vierreleipää.
Keskeisellä paikalla kylän tienhaarassa on kyläläisten perustama Mathildedalin kyläpanimo. He ovat ajatelleet, että tietyntyyppisiä oluita nautitaan eri vuodenaikoina ja että niissä on omat sesonkinsa. Oluet kertovat myös Teijon kylien tarinoita, pullojen kuvat ja oluiden nimet juontavat juurensa kyliltä, ne ovat ”kylillä pantuja”. Viime vuonna Teijo-olut palkittiin Suomen parhaana IPA-oluena. Oma suosikkini näistä janonsammuttajista on Laituri – etiketin mukaan ”huoleton ja kepeä”. Sellainen fiilis itselläni on näillä kulmilla liikkuessani.
Samassa pihapiirissä Kyläpanimon kanssa on Kyläravintola Terho, entinen Osuusliike Terho. Jos mielesi tekee lankkupizzaa, hakeudu Terhoon. Koska Kyläpanimo sijaitsee vieressä, Terhossa on mahdollisuus maistella lankullinen erilaisia oluita. Erityisen mukavaa se on kesäaikaan takapihan terassilla.
Kuten aiemmin ja mainitsin, meitä vetää Teijolle kansallispuiston luonto ja luonnonrauha. Kymmenen vuotta sitten perustetussa kansallispuistossa on lukuisia luontotyyppejä – on merta ja metsää, on järviä, soita ja kallioita. Puistossa on noin 50 km merkittyjä polkuja ja poluille pääsee kaikista kolmesta kylästä – Teijolta, Kirjakkalasta ja Mathildedalista. Teijolla voi myös kalastaa, meloa, pyöräillä, polkujuosta, lasketella ja lumikenkäillä, mutta meistä mukavinta on taapertaa maastossa.
Keväällä ehkä palaamme taas Mathildedaliin – vai olisiko taas Nizzan vuoro?