Korona-aikaa edeltävänä syksynä aikataulut lopulta antautuvat edessämme ja pääsemme kulkusalle Belgiaan. Vihdoin, sillä Belgia on ollut pitkään mielessämme matkakohteena. Tältäkin reissulta tavoittelemme kiinnostavia asioita – voivat ja saavat olla mitä tahansa. Toivomme pääsevämme jyvälle jostakin uudesta ja ennen kokemattomasta.

Ennen kaikkea haluamme ottaa rennosti ja nautiskella, siitä emme kuunaan tingi!

Jo aamulennolla Brysseliin toiveet alkavat toteutua. Otamme rennosti, mikä pääsääntöisesti tarkoittaa samppanjaa.

Zaventemin kentältä ajelemme taksilla sujuvasti hotellille. Le Plaza Hotel on kaikin puolin meidän makuumme: sijainti, palvelu, rauhallisuus, esteettisyys, perinteikkyys (lue: riittävän vanha) – ja ah, aina niin tärkeä aamiainen. Miehelle täydet pisteet tästä löydöstä!

 

Waterloo

 

Päiväretki pieneen Waterloon kylään on minulle yllättävä Euroopan historian oppitunti aiheesta, josta tiedän vain vähän ja muistan vielä vähemmän. Minua eivät kouluaikana sotajutut ole kiinnostaneet ja silloisella ymmärryksellä en ole osannut luoda kokonaiskuvaa asioista. Nyt tiedän, että Waterloon taistelussa on ratkennut koko Euroopan kohtalo yhtenä kesäkuisena päivänä.

 

Waterloon kylä on parinkymmenen kilometrin päässä Brysselistä ja junalla sinne pääsee näppärästi. Kannattaa ajaa Waterloon aseman yli Braine l´Alleudin kylän asemalle, se on lähempänä varsinaisia Waterloon historian nähtävyyksiä. Kylän asukkaat elävät kuuluisan taistelukentän äärellä. Mahtavatko asiaa useinkaan ajatella?

Taistelukentän alueella on yksi parhaimpia museoita, missä olen käynyt. Oikeastaan täytyy puhua museokompleksista. Siihen kuuluvat

• museo Mémorial Bataille de Waterloo 1815
• muistomerkki Butte du Lion
• taistelua kuvaava Le Panorama ja
• maatila La Ferme d’Hougoumont

Museo on varsin uusi, otettu käyttöön v. 2015. Neliöitä on parituhatta, joten hetkessä siihen ei tutustuta. Muutama tunti kuluu kuin siivillä, sillä museo on täynnä aistinvaraista katsottavaa, kuultavaa, tunnettavaa ja haisteltavaa elämystä. Erikoistehosteet ihastuttavat. Visuaalisen kuvan, valon ja tilan yhdistelmä on taidokas ja koukuttava.

 

 

 

Toki tiedän, että Napoleon on hävinnyt Waterloon taistelun. En vain ole tiennyt tai ymmärtänyt, miten suuria joukkoja vastaan hän on taistellut. Koko silloinen muu Eurooppa on ollut häntä vastassa. Paljon on miehiä ollut tantereella ja paljon sinne heitä on myös jäänyt. Mielenkiintoinen asia naapurimaasta Ruotsista: Waterloon taistelu on toistaiseksi viimeinen Ruotsin käymä sota. Ajatella, naapurit ovat eläneet yli 200 vuotta rauhan aikaa.

 

 

Butte du Lion on 40 metriä korkea keinotekoinen nurmikumpu, jonka päällä on valtava leijonapatsas. Se on taistelun voittajien vertauskuva. Leijona painaa oikealla tassullaan maapalloa ja näyttää, mistä ranskalaiset ovat tulleet.

 

En ole osannut arvata, kuinka valtavat alueet ylhäältä voi nähdä. Taistelutanner on ollut suuri! Näköalatasanteella on havainnollistettu piirroksin, miten joukot ovat liikkuneet ja minkälaisia ovat olleet tuon ajan jalkaväen ja ratsuväen muodostelmat. Niistä en paljon ymmärrä, mutta yritän samaistua onnettomiin sotilaisiin. Olosuhteet ovat olleet surkeat ja tuhoisat. Missäpä sodassa ei tuhoa synny? Olosuhteet taisteluissa ovat erilaiset aikakaudesta riippuen, mutta kaikissa sodissa on läsnä surkeus, inhimillinen tuska ja ääretön järjettömyys.

 

 

Butte du Lionin portaita pitkin kiivetään 226 askelmaa ylös. Eiväthän ne vedä vertoja kotiseudun kuntoportaille, mutta pulssia ne nostattavat myös alaspäin kulkiessa.

 

 

Leijonakummun juurella on suuri pyöreä rakennus La Panorama, jonka sisäseinää kiertää 110 metriä leveä ja 12 metriä korkea kangas. Taidemaalari Louis Dumoulin on vuonna 1912 maalannut kankaalle Waterloon taistelun. Järisyttävän hieno teos! Siihen on yhdistetty hyvin aidon tuntuisia taistelun ääniä, tykkejä, sapeleiden kalahtelua, miesten huutoja, hevosten hirnuntaa ja kavioiden kopsetta. Huomaan vaistomaisesti meneväni ajoittain kyyryyn.

 

Hougoumontin tilalla käynti jätetään suosiolla seuraavaan kertaan. Sieltä olisimme saaneet multimediakuvauksen siitä, kuinka yksittäinen kartano joutuu taistelun pyörteeseen. Sen porttien sisällä on käyty ensimmäiset Waterloon yhteenotot. Victor Hugo kirjoittaa Kurjat -romaanissaan, kuinka Hougoumontin taisteluissa kuolleita sotilaita heitetään kaivoihin. Nykytiedon mukaan väite ei pidä paikkaansa – onneksi.

Tällaisissa kohteissa kerrotaan monia legendoja. Jotkut niille tuhahtavat, mutta minua ne sykähdyttävät, virittävät mielikuvitusta ja auttavat eläytymään menneisiin tapahtumiin. Faktat ovat faktoja, mutta ei illuusioiden luominen kenellekään vahinkoa aiheuta.

Paluumatkalla Brysseliin korvissani soi Abban biisi. Stig Anderson on löytänyt ovelan (vai osuvan?) vertauskuvan. Kun tarpeeksi kauan piirittää, nainen antautuu. Onkohan tappio ollut yhtä katkera kuin Napoleonilla?

                  

Brugge

 

 

Junalippujen ostaminen Brysselistä Bruggeen sujuu hyvin, vaikka ääntämisessä on puutteita. Tapasin joitakin vuosia sitten koulutusmatkalla Firenzessä kaksi belgialaista kollegaa, jotka ovat kotoisin Bruggesta. He yrittivät opettaa minua lausumaan kaupungin nimen oikein. Toivotonta! Tarvittavia kurkkuäänteitä minulta ei löydy. Ann ja Amelie ylistivät kotikaupunkinsa kauneutta, eloisuutta, historiaa ja ihmisiä ylenpalttisesti. Siksi odotuksemme retkelle ovat suuret.

 

 

Päiväkäynnillä koko täydellisyys ei voi mitenkään avautua, mutta kaupungin kauneus valloittaa meidät. Historiallinen maailmanperintökohde Brugge on ajoittain kärsinyt liikaturismista, mutta meidän marraskuisella matkallamme ei ole ruuhkaa. Keskiaikaiset kaupungit kiehtovat minua. Bruggen rakennukset ja kanavat, keskusaukio, pienet toriaukiot ja niiden terassit vetävät puoleensa.

 

 

 

 

Kuljemme kaupunkia kävellen. Emme lähde jokiristeilylle emmekä ota hevosvankkureita allemme. Nuuhkimme kujia ja pistäydymme hämärissä kellariravintoloissa.

Osumme kauppaan, joka sisällä avautuukin kellariholveihin. Lievästi jouluhömppänä ihmisenä koen tulleeni paratiisiin. Jokainen holvi on täynnä joulua, kaunista ja kitschiä, perinteistä ja modernia. Olen eksyä kellariholveissa, en sokkeloisuuden vaan ällistyksen vuoksi. Onneksi mukana on mies, joka rauhallisesti saattelee minut ulos marraskuiselle kadulle. Jouluun on vielä aikaa!

 

 

 

 

Bryssel

 

 

Ensi kosketuksen kaupunkiin otamme tietysti Grand Placella, joka myös on kirjattu maailmanperintöluetteloon. Mielipiteitä on monia, mutta mielestäni aukio on yksi Euroopan kauneimpia. Mihin suuntaan tahansa pyörähdän, näen taidetta.

Hallitsevin rakennus on goottilainen raatihuone, joka paikallisilta nimiltään on joko Hótel de Ville tai Stadhuis. Sen julkisivu on kivestä hakattua pitsiä. Pitsien seassa on yli 200 muinaisten herttuoiden ja herttuattarien patsasta. Millähän perusteella kukin on sinne valittu?  Onko riittänyt pelkkä arvonimi vai onko tarvittu näyttävää ulkomuotoa? Ehkä onkin tarvittu frangeja? Onkohan frangi ollut valuuttana tuohon aikaan? Paljon on puutteita tiedoissa. Nyt maksetaan euroilla!

Toinen uhkea rakennus on kaupunginmuseo, paikallisesti joko Maison du Roi tai Broodhuis. Sen ulkopinta on myös kivipitsiä, hienostunutta kuvioiltaan kuin aito Brysselin pitsi. Tässä talossa säilytetään Brysselin tunnetun pojan, Manneken Pis’n vaatteita. Asuja on yli 800. Hänet haluan ehdottomasti nähdä.

Lähdemme etsimään kaupungilta Manneken Pis -patsasta. Pissaavia poikia on maailmassa kaikenlaisia, mutta Manneken Pis on minun ymmärryksessäni se originaali ja ensimmäinen. Ymmärrykseni on toki vajavainen, mutta onpahan omani. Etsimme kartasta Rue de l’Etuve ja Rue du Chene-Eikstraat-katujen kulmaa, jossa tuon veijarin pitäisi seistä.

Emme tarvitse karttaa. Riittää, kun nostamme katseen ylös, sillä jo kaukaa näkyy ihmisjoukko kokoontuneena tuijottamaan ja valokuvaamaan kohdetta. Siellä se siis on. Pääsemme lähemmäs, mutta en vieläkään näe edes pissan kaarta saati sitten poikaa. Missä se on? Tungeksin lähemmäs – hyvänen aika! Se on tuolla seinällä ja se on pieni! Onko tuo aito Manneken Pis vai kopio?

 

Brysselin kuuluisin pikkumies on 60 cm korkea ja selviää, että seinällä on todellakin kopio. Se on alkuperäisen kokoinen ja näköinen. Oikeaa pissapoikaa säilytetään kaupunginmuseossa, kuten vaatteitaankin. Hänen asujansa vaihdellaan sesonkien mukaan. Tällä erää poika seisoo paikallaan nakuna, vaikka eletään jo marraskuuta.

 

Mitä tänään syötäisiin?

 

 

Mies on sitä mieltä, että belgialainen keittiö on Euroopan paras. En väitä vastaan. Asiantuntijat kertoisivat tässä kohtaa, mistä kaikkialta belgialaiset kokit ovat saaneet vaikutteita. Aiheesta löytyy tietoa paljon, mutta minä perustan näkemykseni omiin aisteihini. Kaikki mitä näen, haistan, maistan, tunnen – jopa kuulen, kertoo siitä, että meren antimia on tarjolla ihan joka paikassa.

Tuhtia lihaa löytyy myös, kaikenlaisia keittoja ja joka kojusta saa nyyttiin ranskalaisia (fritures). Aistini antautuvat suosiolla oluille, suklaalle ja juustoille. Mukaan kotiin lähtee myös Mandarine Napoléon -likööriä.

Osuttiin Belgiaan simpukoiden aikaan. Niitä syödään kaikkina niinä kuukausina, joiden nimessä on r – eipä tarvitse jäädä ilman simpukoita montakaan kertaa! 😊Suomessa niitä saisi tämän mukaan syödä vain kerran.

 

Jos menet Brysseliin, käy ihmeessä syömässä jossakin näistä – tai vaikka kaikissa:

La Villette

• menu ja miljöö ihan paras, 40 erilaista belgialaista olutta

 

 

Aux Armes de Bruxelles

• jälkiruoaksi Napoleon-liköörillä liekitettyjä crepesejä, oli mahtava loimu!

          

Drag Opera

• rento lounaspaikka

Brasserie Ommegang

• lounasta ja olutta

 

Lisäksi vielä nämä kaksi, joista en tiedostoistani löydä kuvia, mutta ovat ehdottomasti esittelemisen arvoiset:

Chez Leon

• perinteet yli 150 vuoden takaa, simpukoille toistakymmentä liemivaihtoehtoa

La Vismet

• kalaravintola, jossa söin rauskua, aah!

Hyvän olon huipennus

 

Lapsena olen lukenut kirjaa, jossa kerrotaan Makeasta maasta. Siellä kaikki tiet ovat suklaata. Brysselissä tunnen olevani lähellä tuota unelmaa. Syön (ja juon) suklaata mitä erilaisimmissa muodoissa.

 

 

 

Laadukas suklaa maistuu aivan erilaiselta kuin tavallinen runsassokerinen suklaa. Place du Grand Sablon on todellinen suklaa-aukio, jossa on kosminen määrä suklaa- ja keksipuoteja. Voi hyvänen aika sentään!

 

 

Kokemukset talteen

 

Mies pitää matkoillamme lokikirjaa, joka on samanhenkinen kuin lokikirjan alkuperäinen tarkoitus on ollut. Laivan lokikirjaan näet kirjataan tasaisin aikavälein mm. laivan nopeus, sijainti, olosuhteet, tapahtumat, laivalla olijat, tankkaukset ja kaikenlaiset erityishavainnot. Kulkusalla ollessamme mies kirjaa päivittäin talteen havaintonsa lyhytsanaisesti, ytimekkäästi ja luettelomaisesti.

Se on mainio opus minulle, kun kirjoitan tarinoitani! Muistiini en voi aina luottaa, joten käyn tarkistamassa mieheltä yhtä sun toista faktaa. Mikä olikaan se kalaravintola, jossa söin erinomaista rauskua? Mikä oli nimeltään se asema, jossa piti jäädä pois Waterloohon mennessä? Lokikirja on aarre – samoin mies!

 

 

Tällä Belgian matkalla jätämme seuraavaan kertaan tutustumiset Antwerpenin ja Gentin kaupunkeihin. Brysselikin jää vielä monilta nurkilta tutkimatta. Atomiumin ylimpään palloon haluaisin mennä, samoin Sarjakuvakeskukseen tapaamaan Smurffeja ja Tinttiä. EU-korttelin kiertämiseen ei löydy kiinnostusta. EU-parlamentin, neuvoston ja komission mahtipontisten rakennusten ihailijoita riittää ilman meitäkin.

Kotimatkalla viihdytämme itseämme antamalla matkan tapahtumille pisteitä. Belgian matkalta viisi tähteä saavat

• Waterloo
• oluet
• mahtavat ruokaravintolat
• Bruggen joulupuoti
• suklaa

 

Kallistuu näköjään gastronomian puolelle – eikä ihme!

Mille asioille sinä annat matkoillasi pisteitä?

 

Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi, nimimerkilläsi tai puumerkilläsi. Kommenttisi tulee suoraan minulle, sen jälkeen julkaisen halutessasi sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.