Kun kone alkoi laskeutua keväisenä iltana Roomaan Fiumicinon lentokentälle, katselin hämyisiä kukkuloita Tiber-joen itäpuolella. Muistin koulun historian tunneilta perimätiedon, että Rooma on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Minkä nimisiä kukkulat olivatkaan? Ei millään muistunut mieleen. Oliko yksi Capitol? Ei muistanut vieressä istuva mieskään.

Ihanaa saapua Roomaan! Mies oli jälleen kerran etsinyt meille mahtavan hotellin. Via Nazionalen varrella sijaitseva Hotel Quirinale on kaunis 1800-luvun rakennus, jonka huoneet ovat tilavat ja kauniit. Aamiainen oli mainio ja sen saattoi nauttia kauniilla sisäpihalla.

Ja mikä sijainti tällä hotellilla on! Repubblican metroasema on kivenheiton päässä ja moniin, moniin nähtävyyksiin on näppärä kävelymatka. On tietysti tärkeää, että majapaikasta pääsee kätevästi laajentamaan reviiriä, mutta kyllä minua viehättää myös esteettinen asuminen. Minulle kun hotelli ei ole vain nukkumista varten.

Ensimmäisenä päivänä päätimme tutkia asuinpaikkamme eli Quirinalen alueen ympäristön. Karttaa tutkiessamme huomasimme, että asuimme Rooman korkeimman kukkulan Quirinaliksen juurella. Hienoa! Ensimmäinen seitsemän kukkulan nimistä on jo bongattu!

Kiipesimme Quirinaliksen huipulle kapeita katuja pitkin. Matkan varrella oli toinen toistaan kauniimpia barokkikirkkoja. Olemme miehen kanssa varsinaisia kirkon kiertäjiä, nytkin piipahdimme muutamissa, mutta moni helmi jäi näkemättä. Tarjonta oli yhdelle aamulle liian runsas. Ylhäällä Palazzo del Quirinalessa asuu presidentti, jonka virka-asunto poikkeaa kovin kotoisesta Mäntyniemestämme. Maisemat olivat uljaat. Sauli on muutama vuosi sitten tehnyt työvierailun tänne ja tavannut kollegansa.

Jätimme taaksemme valtiollisen tunnelman ja lähdimme laskeutumaan alas. Tähtäsimme Fontana di Trevin suihkulähteelle, jotta voisimme varmistaa paluumme taas takaisin Roomaan. Monilla muilla näytti olevan sama suunnitelma, suihkulähteen ympärillä oli ahdas joukko sekä turisteja että paikallisia.

Toivomuslähteen äärelle ei ollut mahdollisuutta tunkea ilman pujottelua ja toistuvia anteeksipyyntöjä – Mi scusi, I’m sorry, Pardon. Lopulta sain heitetyksi oman lanttini olan yli lähteeseen ja toivoin. Minulla on vakiotoive, en tiedä, milloin se toteutuu.

Valtava määrä erilaisia kolikoita kimalteli lähteen pohjassa. Huhun mukaan Rooman kaupunki tienaa lanteilla satoja tuhansia euroja. Toivottavasti he käyttävät niitä myös hyväntekeväisyyteen!

Suihkulähteen veistoksia kannattaa ihailla pidempäänkin, merenjumalat ovat uljaita ja komeita – ja lähes epäuskottavan lihaksikkaita!

Iltapäivällä kiipesimme Piazza del Popolon kautta Villa Borgheseen. Se on upea ja hulvattoman laaja puistoalue, joka kartalla näyttäytyy Rooman suurimpana viheralueena. Avara miljöö on vastapaino ruuhkaisille turistikohteille. Puistossa viihtyvät näköjään retkellä olevien perheiden lisäksi ulkoilijat ja lenkkeilijät.

Alueella on museoita, puutarhoja, eläintarha – ja totta kai suihkukaivoja. Keskellä puistoa on järvi, jonka rannalla on pikkuruinen temppeli.

Osuimme laajalle aukiolle – Piazza di Sienalle, joka näytti jonkinlaiselta kilpa-areenalta. Selvisi, että siellä järjestetään kansainvälisiä hevoskilpailuja. Nyt siellä oli hiljaista, mutta aukion nimi sai pohtimaan, olisiko kyse samanlaisista laukkakilpailuista kuin Sienan kaupungin rajut – ja mielestäni vastuuttomatkin kisat. Niissä kilpailuissa ei tunneta reilua peliä, vaan kilpakumppaneiden vahingoittaminen ja kaikenlainen vilppi on sallittua. Siinä rytinässä ovat sekä ratsastajat että hevoset kovilla.

Iltapäivä alkoi kääntyä iltaan, joten jätimme rauhallisen vehreyden taaksemme ja laskeuduimme Vittorio Veneto -kadulle upean portin, Porta Pincianan läpi. Tietäkää, että Villa Borgheseen ei voi mennä vain pistäytymään – tämän me laitamme muistiin seuraavaa Rooman matkaa varten!

Kun on miehen matkassa Italiassa (tai missä tahansa!), ei voi välttyä kohtaamasta jalkapalloa! Tällä kertaa joitakin pelejä katsottiin muutamana iltana hotellin baarissa. Katsomon tunnelataus oli sen kaltainen, että pelin tapahtumista ei voinut jäädä tietämättömäksi. Jopa minä ymmärsin, että AS Roma voitti Palermon 4-0, bravo! Varsinaisesti en peliä seurannut, sillä perehdyin samaan aikaan huomispäivän luurankoihin.

Mukavan kävelymatkan päässä hotelliltamme Via Vittoria Venetolla sijaitsee aavemainen luukirkko, Crypta dei Frati Capuccini, jonne pääsee kapusiinimunkkien museon lipulla. Kryptaan on koottu tuhansien kuolleiden kapusiinimunkkien luut.

Sisustustyyli tässä hyytävässä kammiossa oli luotaantyöntävä. Reisiluista kootut kattolistat, lantioluilla ja pääkalloilla tapiseeratut seinät ja nikamista sommitellut kattokoristeet olivat ällistyttävän kammottavia. Ruskeisiin hupullisiin kaapuihin puetut munkkiluurangot tuijottivat tyhjillä silmäaukoillaan ohikulkijoita.

Miten ihmeessä viehättävät kapusiiniapinat ovat voineet saada nimensä näiden olioiden mukaan? Kammioissa ei saanut kuvata, se ei minua mitenkään surettanut. Joka tapauksessa kiitos Riitalle vinkistä, emme muutoin olisi tuonne osuneet!

Kryptan kokemuksesta toivuttiin raikkaan oluen ja keveähkön pizzan äärellä pikku ristorantessa Piazza di Spagnan kulmilla. Pysyimme loppupäivän kirkkaassa päivänvalossa ja nautiskelimme lomalorvailusta.  Huomenna olisi tiedossa upeaan Vatikaaniin tutustuminen pitkän kaavan mukaan.

Aamulla ajelimme A-linjan metrolla Vatikaaniin. Asioihin aina ennakoivasti suhtautuva mies oli jo kotoa käsin varannut Pietarin kirkosta opastetun kierroksen. Mainio teko! Oppaamme kuljetti meidät kirkkoon sivussa olevasta sisäänkäynnistä, ohitimme näin satojen ihmisten jonot!

Kierros oli upea, runsas – ja uuvuttava. Alussa hengästyin ihastuksesta. Huikeita saleja riitti ja riitti. Mahtavia kattomaalauksia, yksityiskohtaisen taidokkaita huonekaluja, uskomattomia gobeliinitapetteja, suloisia lapsifiguureita ja vakavia pyhimysten patsaita. Osaava opas elävöitti kertomuksillaan prameaa ympäristöä. Jotkut kertomukset muistin entuudestaan hyvin, joitakin en ollut kuullut koskaan.

Kolme tuntia kestäneen kierroksen päätyttyä kiipesimme (hengästyin uudelleen!) kirkon katolle ihmettelemään apostolien patsaita. Hmm, eivät kaikki olekaan apostoleita. Patsaita on kolmetoista: Jeesus, Johannes Kastaja ja yksitoista opetuslasta. Kaikki seisoivat selin meihin, Tuomas lähimpänä. Luin oppaasta, että Pietaria sieltä ei löydy, vaikka juuri häntä on pidetty Jeesuksen tärkeimpänä opetuslapsena. Miksei Pietari ole täällä?

Katolta oli hienot maisemat yli Vatikaanin, mutta miesten selän takana seisominen tuntui tunkeilulta. Käännyimme takaisin portaikkoon ja palasimme reaalimaailmaan – pastalounaalle.

Viimeisen illan riemuksi löysimme illallispaikaksi Via Milanon varrelta ravintolan, jossa viihdyimme tuntitolkulla. Artisokkaa, tonnikalaa, merikrottia, pinaattia, jäätelöä, viiniä, viiniä ja viiniä.

Aamulento kotiin oli aikataulussaan. Koneen noustessa ilmaan katselin jälleen kukkuloita. Vain yhden ehdimme valloittaa. Onneksemme Fontana di Trevin lahjus varmistaa meille paluun Roomaan vielä uudelleen. Tätä kirjoittaessa on matkasta vierähtänyt jo liian monta vuotta.

Minkälaisia Rooma-kokemuksia Sinulla on? Mihin kohteeseen suosittelet meitä seuraavan kerran tutustumaan? Kirjoita kommenttikenttään tai lähetä sähköpostia, mielelläni lukisin kokemuksistasi ja ehdotuksistasi!

PS. Ne seitsemän kukkulaa ovat nimeltään Aventinus, Caelius, Capitolium, Esquilinus, Palatium, Quirinalis ja Viminalis!

PS2. Pietari ei ole katolla, koska katolisen kirkon mukaan hänellä on ollut erityistehtävä toimia koko kirkon ylimpänä paimenena. Tämä erityistehtävä on siirtynyt paaville, joten hän edustaa Pietaria. Ja tästäpä riittääkin niin paljon eriäviä näkemyksiä, että olisi syytä penkoa asiaa tarkemmin. Siihen hommaan en ryhdy!

 

Voit kommentoida koko nimelläsi, etunimelläsi, lempinimelläsi, avatarillasi tai nimimerkillä. Kommenttisi tulee suoraan minulle, vasta sen jälkeen julkaisen sen näkyviin kommentteihin. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.