Turun satamassa satoi raikkaasti, kun juhannusviikolla odottelimme pääsyä autolautalle. M/S Viking Glory tuli suhteellisen täyteen, sillä monien päämääränä oli Tukholma. Meillä oli kohteena Maarianhamina ja sen juhannusjuhlat. Mukava hytti oli tarpeen, sillä olimme lähteneet kotoa Turkua kohti jo aamulla ani varhain.

 

 

 

 

Vaikka Ahvenanmaan saaristomaakunta kuuluu Suomelle, tuntui kuin olisimme olleet ulkomailla. Ehkä se johtui kielestä? Ahvenanmaan virallinen kieli on ruotsi ja sitä kuuli paljon, mutta toki suomen ja englannin kielellä halutessaan pärjäsi. Me halusimme puhua ruotsia – och klarade mycket bra!

Erilaisuuden tunteeseen saattoi syynä myös olla ahvenanmaalaisten egensinne, joka suomeksi tarkoittaa, että asiat tehdään Ahvenanmaan tavalla. Tähän on vaikuttanut 100 vuoden itsehallinnon suomat erityisyydet: omat maakuntapäivät ja hallitus, oma lippu, oma postilaitos omine postimerkkeineen – ja autojen rekisterikilvissä näkyvä tunnus ÅL. Ahvenanmaalaiset on myös vapautettu asevelvollisuudesta.

Egensinne on kiinnostava ilmiönä, sillä itsehallintonsa vuoksi he ovat voineet rakentaa yhteiskuntaansa omista lähtökohdistaan ja omista tarpeistaan käsin. Egensinne on näin ollen muutakin kuin svartbröd ja Ålands pannkaka, vaikka toki se sitäkin on!

Löysin hotellimme aulasta hauskan pienen kirjasen Ahvenanmaan tilastotiedoista. Sen mukaan neljä yleisintä sukunimeä ovat Karlsson, Eriksson, Mattson ja Jansson, ja tavallisimmat etunimet ovat Anna ja Karl. Saaria Ahvenanmaalla on 26 757, joista asuttuja on 60. Ahvenanmaalla on 15 kuntaa ja yksi kaupunki, asukkaita on kaiken kaikkiaan noin 30 000.

     

Axgan tuli tutuksi

 

Huomasimme, että ahvenanmaalaiset panostavat lähiruokatuotantoon, he haluavat syödä ja juoda paikallista eli haluavat olla axganeja. Tämäkin on hauska egensinnen ilmentymä: Ahvenanmaan verkkotunnuspääte on ax, josta on näppärästi muodostettu ruokavalio axgan samaan tapaan kuin vegan.

Jos ravintolan ruokalistassa oli annoksen kohdalla merkintä ax, tiesi saavansa lähiruokaa.

Lähiruokatuotanto vaikutti olevan pienimuotoista mutta monipuolista, mm. perunoita, omenia, tyrniä, hunajaa, vihanneksia, kalaa, jauhoja, ryynejä, maitoa ja olutta.

Lemlandissa on pieni juomatehdas, Amalias limonadfabrik, joka valmistaa limonadeja ilman E-koodeja vanhaan tapaan. En ole limujen ystävä, joten maistamatta jäivät niinkin erikoiset makuyhdistelmät kuin raparperi-selja ja omena-kaneli.

Sen sijaan Stallhagen original -olut maistui täydelliseltä pyöräretkien päätteeksi.

 

Makumatkalla tälläkin kertaa

 

Lyhyellä matkallamme tutustuimme muutamaan hyvään – jopa erinomaiseen ravintolaan.

Hotellimme vieressä oli kaunis vanha rakennus vuodelta 1927. Talon historia on vaiherikas, mutta tällä hetkellä siinä toimii Ravintola Kallas Stadskrog. Täällä kävimme kevyellä mutta mehevällä lounaalla. Minun katkarapu-caesarsalaattini oli erittäin rapuinen ja maukas, miehen bruschetta oli vyörytetty ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellalla ja tomaatilla. Annoimme täydet pisteet myös herttaiselle norjalaiselle kesätarjoilijalle.

 

 

Tapas-ravintola Boquerianissa söimme ulkona vehreällä pihalla. Menussa ei ollut – ainakaan selkeästi ilmaistuna axgan-ruokaa, mutta tilasimme valikoiman herkkuja, jotka olisivat voineet olla ahvenanmaalaista alkuperää. Kuvassa mehukas sitruunasuolainen mozzarella.

   

 

Kvarter5 tarjosi juhannusaaton illallisella mehevää maalaiskanaa uuden sadon kaalin ja papujen kera. Nyt oli maussa selvästi axgania!

 

 

F.P. Von Knorringin laivaravintolassa söin muhkean metsästäjänleivän, joka oli vuorattu tuoreilla kasviksilla ja sienikastikkeella. Mies valitsi sitrusrisoton ja lohen – näytti maistuvan hyvin sekin. Erityismaininnan annan roseviinille, jonka aromeissa maistuivat yrtit ja mustaherukka. Kun en ottanut kuvaa pullosta, en tietenkään muista viinin nimeä, mutta katsokaapa tuota kaunista väriä. Se jo kertoo viinin vivahteista!

 

 

Cafe Marinissa kävimme iltapäivällä kuuntelemassa pariskuntaa, joka harjoitteli illan keikkaa varten. Samalla söimme lounaan – kuinka ollakaan katkarapuja! Alltid måste jag få räkor, om det bara är möjligt!

 

 

Sjökvarteret

 

Pieni merikortteli Sjökvarteret Maarianhaminan itäsataman rannalla oli viihtyisä. Terva tuoksui kulkiessa venevajojen välissä ja laitureilla. Alueella työskentelee puuseppiä, laivanrakentajia, korutaiteilijoita ja taidekäsityön tekijöitä – ja tietysti siellä on laivanrakennusmuseo.

Korttelissa on rakennettu perinteisin menetelmin jo usean vuoden ajan suurta Emelia-nimistä kaljaasia. Se on suunniteltu laskettavaksi vesille vuoden 2024 Tall Ships Races -purjehduskisan aikoihin. Paljon näytti vielä olevan hommaa edessä ennen tuota hetkeä!

Aallonmurtajan kärjessä on pikkuruinen merenkulkukappeli, jonka ovi oli kutsuvasti raollaan.

 

Merikorttelissa on myös kahviloita ja ravintoloita. Pub Niska tunnetaan rapeapohjaisista pizzoistaan, joita kutsutaan Ahvenanmaan tapaan peltileiviksi (jälleen osoitus egensinnestä!). Pub Niskassa kokkina häärää Strömsöstä tunnettu Michael Björklund.

Komea kahvelikuunari Albanus oli tällä kertaa kotisatamansa laiturissa. Se on rakennettu perinteisin keinoin vuonna 1904 rakennetun kaimansa piirustusten mukaan. Alusta käytetään mm. koulutuksiin ja nuoriso-ohjelmiin.

Suosittelen kiireetöntä kuljeskelua tässä merikorttelissa, joka tarjoaa mielenkiintoisia kuvakulmia.

 

 

 

Juhannusperinteitä

 

Ahvenanmaalaisilla on paljon juhlia eri vuodenaikoina. Merkittävimpiä ovat keväinen vihannointijuhla, syksyn sadonkorjuujuhla ja joulumarkkinat saariston joulupöytineen. Tärkein kaikista on kuitenkin juhannus!

   

Juhannussalko symboloi hedelmällisyyttä ja vehreyttä. Se koristeellaan runsaasti värikkäillä kruunuilla, kukilla ja lehväköynnöksillä. Juhannussalko on kuulemma jokaisessa kylässä, me seurasimme sen nostoa Maarianhaminan Englantilaisessa puistossa.

Salon pystyttäminen ei näyttänyt aivan vaarattomalta. Salkoa oli pystyttämässä suuri joukko talkoomiehiä, joita ohjasi tankokapteeni. Hän huuteli nostajille neuvoja, mihin kohtaan salkoa pitkiä apukeppejä milloinkin piti sijoittaa. Operaatio kesti lähes tunnin, joten sen jälkeen olikin ilo ylimmillään.

Salon ympärillä heiluvat purjeveneet symboloivat merenkulkua, ja ylimpänä salossa seisova puu-ukko ahkeruutta ja uutteruutta. Tänäkin vuonna koristelussa oli huomioitu Ukraina. Kauniit sinikeltaiset kruunut heiluivat lempeässä tuulessa.

Kun salko oli pystyssä, nelinkertaiset eläköönhuudot kaikuivat ja sen jälkeen pidettiin puheita ja laulettiin. Piiritanssia emme jääneet seuraamaan, vaan pyöräilimme hotellille valmistautumaan juhannusaaton illalliselle.

 

Lehmuskujat ja kauniit vanhat talot

 

Maarianhaminan keskusta sijaitsee kapealla niemellä. Miehen mielestä kaupungin kaava on yhtä helppo kuin Manhattanin. Niin voi olla, mutta välimatkat ovat ihan toisenlaiset! Maarianhaminassa etäisyydet ovat lyhyet mihin tahansa. Keskusta on niemen itälaidalla ja laivasatama länsilaidalla, välimatkaa on kapeimmillaan puolitoista kilometriä.

Kaupungissa on kauniita vanhoja puutalokortteleita, erityisesti Södragatanilla. Talot, pihat ja puutarhat oli huolella hoidettuja.

   

Venäjän konsulaatti sijaitsee Norra Esplanadgatanila, samalla kadulla kuin hotellimme. Rakennus oli varsin hiljainen koko vierailumme ajan. Kaunis talo, jonka ikkunat oli raudoitettu, näytti uinuvan yksinäistä untaan puutarhan keskellä. Ehkäpä se on hiljentynyt valmistautumaan mahdolliseen loppuunsa. Veikkaanpa, ettei vuonna 1940 tehty sopimus pysy voimassa myös tulevaisuudessa, ajankohtaiset merkit viittaavat siihen. Nyt Venäjällä on sopimuksen mukaan oikeus valvoa, että Ahvenanmaan demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan, mutta miten on jatkossa?

Maarianhaminalla on myös aiempi yhteys Venäjään – tosin paljon kaukaisempi kuin tuo konsulaattiasia. Tsaari Aleksanteri II perusti kaupungin vuonna 1861 ja tsaaritar Maria Aleksandrova halusi nimetä kaupungin oman nimensä mukaan.

Surullinen, ajankohtainen ja kantaa ottava veistos Non-Violence seisoo paraatipaikalla Ahvenanmaan maakuntapäivätalon edustalla. Rauhaa symboloiva pronssiteos esittää Colt Python .357 Magnum -revolveria, jonka piippu on solmittu. Kauppaneuvos Anders Wiklöf lahjoitti veistoksen kotisaarelleen Ahvenanmaan 100-vuotisjuhlassa kesällä 2022. Vieressä liehuu Ukrainan lippu.

Mielenkiintoista on, että veistoksen alkuperäisversio sijaitsee YK:n päärakennuksen edustalla New Yorkissa. Tämän ”Solmu-Coltin” suunnitteli ruotsalainen taiteilija Carl Fredrik Reuterswärd vuonna 1984 ja siitä on maailmalla 28 erilliskappaletta, mm. Belfastissa ja Malmössa.

 

Reuterswärd omisti alkuperäisen veistoksen ystävälleen John Lennonille. Veistos esittää käsiasetta, jolla Lennon murhattiin vuonna 1980. Osasiko taiteilija ennustaa, että teoksesta tulisi maailmanlaajuinen rauhan symboli?

 

Utanför Mariehamn

 

Tällä kertaa emme käyneet yhdessäkään museossa tai tunnetuissa ja historiallisissa nähtävyyksissä. Kastelholman linna, Bomarsundin rauniot, Eckerön postimuseo ja Kobba Klintar jäivät seuraavien Ahvenanmaan retkien ohjelmaksi. Upeaa nelimastoparkki Pommerniakin ihailimme vain ulkopuolelta. Emme myöskään tehneet veneretkiä emmekä (tapamme mukaan) loikoilleet uimarannoilla.

Sen sijaan kuljimme jalan ja pyöräillen Maarianhaminassa ja sen läheisissä naapurikylissä. Autolla teimme pienet pyrähdykset myös Maarianhaminan ulkopuolelle. Ajoimme ensin Jomalan ja Finströmin läpi Getaan. Toinen autoreittimme kulki Lemlandin läpi Lumparlandiin.

Pyöräilijöiden ihannekohde

 

Me pyöräilimme tällä matkalla erityisen vähän. Emme ottaneet omia fillareita mukaan, vaan luotimme paikallisiin vuokraamoihin. Juhannusta emme vain hoksanneet huomioida etukäteen – Maarianhaminan vuokraamot olivat suljettuina. Hotellilta saimme käyttöömme sievät punaiset Helkamat, joissa ei ollut vaihteita. Reippaasti lähdimme niillä kuitenkin polkemaan etelään kohti Järsötä.

 

Saaristomaakunnassa on kilometreittäin maanteitä, jotka kulkevat merimaisemissa. Ohitimme myös niittyjä ja vanhoja laidunaukeita. Ahvenanmaan maakuntakukan esikon kukinta oli jo ohi, mutta teiden varsilla kukkivat siniset kyläneidonkielet valtoimenaan. Lempivärini!

 

Reittimme maasto oli tasaista, joten hyvin pärjäsimme vaihteettomilla fillareilla. Matkalla Järsöön ohitimme Nåtön luonnonsuojelualueen. Opaskartan mukaan sen luontopolku kulki pitkin merenrantaa, kallioita ja lehtometsän polkuja. Jätimme tällä kertaa patikoinnin sikseen ja jatkoimme eteenpäin. Tavoitteena oli löytää kahvila nimeltä Stickstugan, josta olimme lukeneet matkaoppaasta. Ja löytyihän se! Järsön kylän laitamilta löysimme Cafe-kyltin, joka johdatti metsäpolulle. Puikkelehdimme puitten varjossa ja ohitimme hauskan näköisen pikku puutarhamökin. Polun päässä avautui persoonallinen pihapiiri, jonne oli ripoteltu pöytäryhmiä erilaisiin sopukoihin.

 

Stickstuganin kakkutarjonta oli ylenpalttinen ja kahvilan tiloissa oli myynnissä erilaisia taidekäsitöitä. Hauska paikka!

 

Lumparlandin kirkko

 

Automatkallamme ajelimme pieneen Lumparlandin kuntaan, jossa oli seitsemän pikkuruista kylää. Lumparland (ihana sana!) kuuluu sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan Ahvenanmaan ja koko Suomen pienimpiin kuntiin. Asukkaita oli viime vuoden lopussa 361, joista vierailumme aikana onnistuimme näkemään kolme. Yksi heistä oli kirkon opas.

 

Lumparlandin Pyhän Andreaksen kirkko on kaunis kuin karamelli. Se on yli 300-vuotias ja vanhin Ahvenanmaan puukirkko.

     

 

Vanhoilla puukirkoilla on erityinen tunnelmansa ja tarinansa. Niitä ovat rakentaneet paikalliset kirvesmiehet talkootöinä ja omilla perinteisillä käsityötaidoillaan. Hyvin usein kirkot (muutkin kuin saaristokirkot) rakennettiin veden äärelle. Näin seurakunnan väki pääsi kirkkoon talvisin jään yli ja kesäisin veneellä.

Kaikilla matkoillamme etsimme muutaman kirkon, joihin tutustumme. Yhtään kirkkoa en osaa nostaa kauneudessaan tai tunnelmassaan ykkössijalle, mutta muutama kirkkovierailu on jäänyt elävänä mieleen. Yksi näistä on Inarin Pielpajärven erämaakirkko, jonne patikoimme eräänä juhannuksena ja osuimme pienimuotoiseen juhannuspalvelukseen. Paluumatkan teimme mukavan papin kyydissä hänen veneellään.

 

Lumparlandin kirkon pihalla seisoi aurinkokello, josta tarkistimme kellonajan. Täsmälleen puolipäivä! Jätimme rauhanomaisen kirkkomaan ja jatkoimme matkaa Svinön lomakylän suuntaan. Siellä kohtasimme loput kaksi kolmesta Lumparlandin asukkaasta. Hiljaista lomakylää pitävä nuoripari oli juuri lopettanut aamiaistarjoilun muutamalle matkailijalle. Me nautimme terassilla kauniista merimaisemista, kahvista ja jäätelöstä.

 

Kotimatkalle virkistynein mielin

 

M/S Viking Grace ahmi kitaansa laumoittain moottoripyöräilijöitä, fillaristeja, pari bussia ja rekkaa sekä melkoisen kolonnan henkilöautoja. Laivalla oli melkoinen huiske, kun ihmiset palasivat juhannuksenvietosta. Lapsiperheitä oli kunnioitettava määrä.

Kävimme Oscar à la Cartessa napsimassa tämän matkan viimeiset katkaravut – mies valitsi savustetut versiot. Jatkoin herkuttelemalla maa-artisokalla, jota lautaseltani löytyi paahdettuna ja sipseinä – jogurttikastike täydensi annoksen. Mies maiskutteli maissikanaa ja voikastiketta! Oi, meitä herkkupeppuja!

Hyttimme oli yllätykseksemme Seaside Double, vaikka kuvittelimme varanneemme ihan tavallisen Seasiden. Eipä haitannut, että tilaa oli runsaasti! Päivällisen jälkeen kömmimme vaakatasoon odottamaan Turun satamaan saapumista.

 

Jos haluat, voit kommentoida reissutarinaani tai kertoa omia matkamuistojasi Ahvenanmaalta tuonne kommentteihin. Ne ovat tervetulleita ja tykkään niitä lukea! 

Voit kirjoittaa koko nimelläsi, etunimelläsi, nimimerkillä – aivan kuten haluat. 😊 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista, en myöskään pidä mitään sähköpostilistaa.